Ah, taas on se aika vuodesta: kansalliset Euroviisu-karsinnat. Olen kovan luokan Euroviisu-fani ja katsonut kaikki kisat sitten vuoden 2002 ja muutamat jo sitä ennen. Tässä kohdassa myönnän olevani myös kauhea maanpetturi. En nimittäin vilkaisekaan Ylen tunkkaiseen Umkkiin päin, vaan käännän seuraavat viikot telsuni SVT:lle, jossa ilmoille kajahtaa Melodifestivalen, Ruotsin ikioma viisukarsinta, joka on kuin mini-Euroviisut.
Hämmästyksekseni Ruotsissa on tehty myös Melodifestivalen-elokuva, joten pakkohan se oli katsoa ensimmäisen semifinaalin lämppärinä.
Käsi sydämellä
(Livet är en Schlager, 2000)
Mona Berglund on suuren suuri Melodifestivalen-fani - jopa naisen neljä lasta, Carola, Kikki, Anna Book ja Lena PH, on nimetty melfest-suuruuksien mukaan. Koti on koristeltu fanijulistein ja vanhoja kisoja katsotaan nauhalta ahkerasti. Transvestiitti-veli Candy on yhtä hurahtanut Ruotsin viisuihin, työtön aviomies Bosse taas ei niinkään. Bossen erikoinen työttömän arkiajanviete on tsättäillä netissä kiimaisten miesten kanssa ja esittää näille Netta-nimistä teinityttöä. Tätä hommaa ei avata oikein mitenkään. Kai tämä on Ruotsissa ihan perussettiä sitten.
Päivisin Mona työskentelee sairaanhoitajana David-nimiselle CP-vammaiselle nuorukaiselle. Mies tahtoo muusikoksi, mutta tarjolla on töitä vain dominopalikoiden maalaajana. Omassa sairaalahuoneessaan David kuitenkin säveltää biisin, johon Mona tekee sanat. Syntyy ehta melfest-schlager, ja puolivahingossa Mona tulee lähettäneeksi sen SVT:lle kuultavaksi, Davidin vastusteluista piittaamatta.
Kohta Monan elämä onkin yhtä hullunmyllyä. SVT:ltä soitetaan, Mona pääsee kuin pääseekin laulamaan kappaleen Melodifestivalenissa. Hurraa! Kohta ovella on lauma paparazzeja ja paikallinen Seiska julistaa Monan uudeksi schlager-kuningattareksi. Tuottaja ottaa yhteyttä ja tarjoaa muikeaa sopimusta - levyjä, kiertueita, oheistuotteita... Mona on kuitenkin täysin unohtanut mainita, että David on säveltänyt kilpailukappaleen. Kun kaikki luulevat Monan nikkaroineen hitin itse, on liian myöhäistä perua. Pian vaakalaudalla ovat ystävyys, avioliitto ja perhesopu.
Livet är en Schlager heittää kaiken arkirealismin roskikseen jo alkumetreillä. Siinä vaiheessa, kun paparazzilauma ilmaantui Berglundin perheen ovelle keskellä yötä ja Bosse meni vastaanottamaan kuvaajapartion melkein munasillaan, ajattelin jo, että kohta Mona herää tästä fantasiasta ja kaikki olikin vain unta. Muutenkin käsis vaikuttaa 9-vuotiaan kirjoittamalta. Meinasin sanoa että 10-vuotiaan, mutta taisin itsekin kirjoittaa 10-vuotiaana realistisempaa matskua.
Fantastisuudessa nyt sinänsä ei ole mitään vikaa, antaa mennä vaan. Hämmentävää on se, miten nopeasti asiat etenevät ja miten Monasta leivotaan schlager-jumalatarta jo ennen kuin kukaan SVT:n hemmoja lukuunottamatta on kuullut itse biisiä. Ihan oikeasti, jos ne sen käppäisen demon olisivat kuulleet niin ei tässä pisteessä oltaisi, ei millään ilveellä.
Julkisuus esiintyy leffassa tietysti perhe- ja ystäväsuhteita riepovana paholaisena, joka tekee kivasta Monasta tiuskivan hirviödiivan. Mitään omaperäistä tässä juonessa ei ole. Harjoituksissa laulamisesta ei meinaa tulla mitään, kun omatuntoa kolkuttelevat Davidin luottamuksen pettäminen ja tuotantoyhtiön vaatetoivomuksiin suostuminen Candyn ompelemien glitterunelmien ohitse. Samassa karsinassa esiintyvän melfest-konkarin Sabinan arvostelu satuttaa ja biisiin on vaikea uskoa - ainakin ilman läheisten tukea. Ihan perinteistä "älä unohda kavereita vaikka taivaalta sataa mannaa"-tarinaa. Johon on ympätty netissä tsättäilevä vätysmies. Siis oikeasti. Mikä tämä homma on?
Viihdyttävä elokuva tietysti on kaikesta epärealistisuudesta ja ennalta-arvattavuudesta huolimatta - tai osittain juuri niiden takia. Elokuvan pohjalta on tehty musikaali muutama vuosi sitten, joten ilmeisesti suosi on ollut jonkinlainen. Ihan hauska ja harmiton tekele, vähän niin kuin Melodifestivalen itsessäänkin.
Käsi sydämellä (Livet är en Schlager, 2000)
Ohjaus: Susanne Bier
108 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 5.2/10
Fantastisuudessa nyt sinänsä ei ole mitään vikaa, antaa mennä vaan. Hämmentävää on se, miten nopeasti asiat etenevät ja miten Monasta leivotaan schlager-jumalatarta jo ennen kuin kukaan SVT:n hemmoja lukuunottamatta on kuullut itse biisiä. Ihan oikeasti, jos ne sen käppäisen demon olisivat kuulleet niin ei tässä pisteessä oltaisi, ei millään ilveellä.
Julkisuus esiintyy leffassa tietysti perhe- ja ystäväsuhteita riepovana paholaisena, joka tekee kivasta Monasta tiuskivan hirviödiivan. Mitään omaperäistä tässä juonessa ei ole. Harjoituksissa laulamisesta ei meinaa tulla mitään, kun omatuntoa kolkuttelevat Davidin luottamuksen pettäminen ja tuotantoyhtiön vaatetoivomuksiin suostuminen Candyn ompelemien glitterunelmien ohitse. Samassa karsinassa esiintyvän melfest-konkarin Sabinan arvostelu satuttaa ja biisiin on vaikea uskoa - ainakin ilman läheisten tukea. Ihan perinteistä "älä unohda kavereita vaikka taivaalta sataa mannaa"-tarinaa. Johon on ympätty netissä tsättäilevä vätysmies. Siis oikeasti. Mikä tämä homma on?
Viihdyttävä elokuva tietysti on kaikesta epärealistisuudesta ja ennalta-arvattavuudesta huolimatta - tai osittain juuri niiden takia. Elokuvan pohjalta on tehty musikaali muutama vuosi sitten, joten ilmeisesti suosi on ollut jonkinlainen. Ihan hauska ja harmiton tekele, vähän niin kuin Melodifestivalen itsessäänkin.
Käsi sydämellä (Livet är en Schlager, 2000)
Ohjaus: Susanne Bier
108 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 5.2/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti