maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hieman erilaisia lapsuusmuistoja

Mieleni on jo kauan tehnyt kertoa sellaisista elokuvista, jotka ovat vaikuttaneet suuresti omaan elokuvahulluuteeni. Varmaan jokaisella elokuviin hullaantuneella on ainakin kourallinen sellaisia teoksia, jotka aikoinaan muovasivat omaa käsitystä elokuvista yleensä. Teoksia, jotka ohjasivat uuteen suuntaan ja saivat aikaan jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Tässä yksi minun sellainen.


Tromeo ja Julia
(Tromeo and Juliet, 1996) 


Joskus vuonna 1999 tai 2000 pieni 11-12-vuotias tytön tyllerö selaili pikkukaupungin S-Marketin VHS-hyllyä silmät kiiluen. Rahaa oli yhteen leffaan, mikä se olisi? Vaihtoehtojen määrä ei ollut mitenkään hulppea, mutta yksi erottui joukosta heti. Silmä osui Troman julkaisuun Tromeo ja Julia (1996). K-16-leima takakannessa ei juuri marketin myyjätätiä säikäyttänyt ja niinpä pieni tyttö lähti pyörällä kotiin kuin suurta salaisuutta kantaen. Se pieni tyttö olin tietysti minä. Tuntui kuin olisin tehnyt jotain tavattoman kiellettyä. Vasta vuotta, paria aikaisemmin olimme kaverin kanssa yrittäneet vuokrata muutamaa K-16-kauhuleffaa katsottavaksi mökkireissulle ja tyly R-kioskin täti ei suostunut vuokraamaan niitä meille. Ja nyt minulla oli tuollainen kielletty leffa hyppysissäni!

Tromeo ja Julia ei tietenkään ollut ensimmäinen kerta kun katsoin elokuvaa, jota minun ei vielä olisi pitänyt nähdä. Molemmat isoveljeni ovat minua 10-12 vuotta vanhempia ja näin joskus pätkiä heidän katsomistaan leffoista. Tykkäsin aika paljon ysäri-toimintaleffoista ja erityisesti Nicolas Cagesta. Myös ystävilläni oli heitä itseään huomattavasti vanhempia isompia sisaruksia, joiden elokuvakokoelmia raidasimme. Eräänä aiempana kesänä tutuiksi tulivat ysärikauhuleffat, kuten Scream ja Tiedän mitä teit viime kesänä. Mutta Tromeo ja Julia ei ollutkaan toiminta- tai kauhuelokuva, mikä teki siitä jotenkin poikkeuksellisen.

Legendaarisen Troman tuottamassa elokuvassa klassinen tarina Romeosta ja Juliasta herää henkiin nykyajan Amerikassa. Tromeo Montague asuu säälittävän deekuisänsä kanssa räkäisessä kämpässä ja Juliet Capulet puolestaan suuressa kartanossa ilkeän isänsä ja alistuvan äitinsä kanssa. Tromeo seurustelee uhkean, mutta petollisen Rosyn kanssa. Julietin käsi on luvattu lihajalostamon omistajalle London Arbucklelle ja seksileikit varattu hehkeälle taloudenhoitajalle Nessille.

Tromeo ja Juliet kohtaavat Capuletin kartanossa järjestettävissä naamiaisissa, jossa Tromeo on kavereineen kuokkimassa. Rakkaus leimahtaa välittömästi, mutta sukujen huonoakin huonommat välit uhkaavat estää romanssin. Kyllähän te tiedätte miten tämä menee.

Omien sanojensa mukaan tekijät halusivat esittää klassikkonäytelmän sellaisena, että se tänä päivänä (tai siis vuonna '96) järkyttäisi ihmisiä yhtä paljon kuin Shakespearen alkuperäisteos aikoinaan. Omalla kohdallani tuo ainakin onnistui, sillä vaikka Troman erikoistehosteet ja gorentäyteiset kohtaukset ovatkin pienen budjetin hupailua, katsoin elokuvaa aikoinaan pelonsekaisella mielenkiinnolla. En osannut heti sanoa pidinkö siitä vai en. Oli jännittävää nähdä jotain niin erilaista, mutta täydellisessä kokemuksen puutteessani en osannut suhtautua siihen ihan sen vaatimalla tavalla. Toisinaan otin sen liian tosissaan. Minulla ei ollut vielä mitään käsitystä sellaisesta elokuvagenrestä, jota Tromeo ja Julia edustaa.

Löysin leffan uudestaan teini-ikäisenä. Silloin pystyin ensikertaa rehellisesti sanomaan pitäväni leffasta täysillä ja hyvin paljon vieläpä. Sen jälkeen Tromeo ja Julia on vakiinnuttanut asemansa yhtenä B-leffasuosikkinani. Olen Shakespeare-fani ja karsastan yleensä leffaversiota ja etenkin niitä, jotka on sijoitettu nykyaikaan, mutta Troma vie koko setin niin uudelle levelille, ettei sitä voi oikein verrata mihinkään muuhun versioon. Perinteikkäässä ja sataan kertaan versioidussa tarinassa Troman "go big or go home"-lähestymistapa toimii täysillä. Itse tarina on kuitenkin kehykseltään paljon alkuperäisen kaltainen. Elokuva on kuitenkin tragedian sijaan komedia, joten näytelmän loppu on muunneltu eri tavalla järkyttäväksi. Ja hauskaksi. Vaikka Troma kääntää Shakespeare-paletin päälaelleen kerta toisensa jälkeen, en koe että elokuva olisi jotenkin epäkunnioittava alkuteosta kohtaan. Päin vastoin.

Rock-musiikki on myös leffassa mainittavan isossa roolissa. Tarinan kertojana toimii itse Motörheadin nokkamies Lemmy. Soundtrackilla pauhaa Motörheadin ohella mm. Unsane, Ass Ponys, The Meatmen ja Sublime. Olen kuullut, että Tromeo ja Julia oli yksi halvimpia Troman leffoja, ainakin omana aikanaan. Tromalla on tapana kierrättää propseja ja tästä leffasta tuttuja juttuja näkyy myös esimerkiksi Troman tuoreemmassa leffassa Poultrygeist: Night of the Chicken Dead.

Jos Tromeo ja Julia on jäänyt tsekkaamatta, suosittelen lämpimästi. Ainakin itselleni leffa on myös ollut hyvä Troma-tutustumiselokuva, vaikka en olekaan sen vertaista vielä muusta Troman tuotannosta löytänyt. Tromeo ja Julia VHS on yksi rakkaimpia elokuva-aarteitani, sellainen elokuva, josta en halua luopua mistään hinnasta. Elokuvalle voi myös antaa krediittiä siitä, että se tutustutti minut täysin uuteen elokuvagenreen. Ala-asteikäisenä (ja siihen aikaan harvakseltaan internettiä käyttävänä) elokuvatarjonta oli aika suppeaa ja koostui vielä suurimmaksi osaksi ison budjetin Hollywood-rymistelyistä. Tromeon ja Julian myötä opin etsimään uusia ja erilaisia elokuvakokemuksia, se avasi silmäni elokuvien monimuotoisuudelle ja kummallisuudelle.

Pahoittelen, ettei tässä postauksessa ole kummempia kuvia. Leffa on tosiaan itselläni olemassa vain VHS-muodossa. Toivottavasti alla linkattu traileri antaisi jonkinlaisen käsityksen leffan visuaalisesta sisällöstä.

Tromeo ja Julia (Tromeo and Juliet, 1996)
Ohjaus: Lloyd Kaufman
107 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.1/10

2 kommenttia:

  1. Paras Troma-pätkä ikinä. Campiä se ei tosin ole. Ja mitä kuulopuheisiin tulee, aikanaan R&A:ssa se mainittiin poikkeuksellisen KALLIIKSI yhtiönsä tuotteeksi, kun budjetti oli vissiin yli miljoona dollaria. Leffassa on muuten kaikkien aikojen hauskimmat lopputekstit. As you lick it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedia kertoo, että "Tromeo and Juliet was shot in the summer of 1995 for $350,000, one of the least expensive films in Troma history."

      Poista