Tämä ei todellakaan ole King Kong

A*P*E 

(1976)

Ok, tämä ei ehkä täysin mene Itä-Aasia -teeman muottiin. Ja toisaalta menee, ihan täydellisesti. Ape on eteläkorealaistuotanto, jonka näyttelijöiksi valittiin B-luokan ryönää liittolaisvaltiosta, Amerikasta. Ohjauksesta vastasi kuratykki Paul Leder, joka käsikirjoitti leffan yhdessä poikansa Reubenin kanssa. Tarkoitusperät olivat vähemmän jalot. Tuottajalegenda Dino de Laurentiis puuhasi samoihin aikoihin remakea alkuperäisestä King Kongista ja Apen oli tarkoitus rahastaa toisen apinaleffan väistämättömällä menestyksellä.

Paitsi ettei kukaan enää muista koko King Kong -remakea, koska se floppasi surkeasti. Kuka arvaa miten Apen kävi?

Ei sillä, että Apesta olisi muutenkaan ollut ehdan tavaran vastineeksi. Tätä tuskin voi hyvillä mielin edes kutsua elokuvaksi. Miten ihmeessä tähän saatiin mukaan Yhdysvaltojen armeija varustuksineen ja Soulin filharmonikat soundtrackille?

Kaunis näyttelijätar Marilyn Baker (ihan hemmetin ovela mashup Marilyn Monroesta ja tämän syntymänimestä Norma Jean Bakerista) saapuu Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin uuden elokuvansa kuvauksia varten. Mukana on myös iilimatomainen poikaystävä Tom, joka on saapunut Souliin jo aiemmin voidakseen olla Marilynin rinnalla tämän estelyistä huolimatta. Taksimatkalla tunteet lämpenevät samalla kun nuoripari ihastelee maisemia ja juttelee rakennuksista. Kuumaa!

Kaksikko ei vielä tiedä, että jättiläismäinen gorilla on karannut rahtialukselta Korean rannikolla. Kukaan ei tunnu tietävän mitään valtavan kädellisen olemassaolosta noin ylipäätään. Mikä on ihan helvetin hämmentävää. Mistä se apina sinne rahtialukselle tuli, mihin sitä oltiin viemässä ja mitä, mitä, mitääää? Kun ilmoituksia tuhotuista kylistä alkaa sadella, kukaan ei halua uskoa puheita jättiapinasta tosiksi. Pian gorilla pääseekin elokuvan kuvauksiin, ihastuu Marilyniin ja kaappaa tämän hellukseen.

Mitään omaperäistä ja ihmeellistä tässä leffassa ei ole. Erikoistehosteet, jos niitä voi sellaisiksi sanoa, ovat kunnon superkäppää, pienoismalleja käytetään ihan tolkuttomasti ja vähäistä toimintaa yritetään tilkitä näyttämällä armeijan tankkien huristelua ja tykeillä ampumista noin puoli tuntia putkeen. Apina näyttää enemmän pehmolelulta kuin todelliselta uhalta.

Kaikista huvittavinta ovat päättömät mittasuhteet. Heti elokuvan alussa jättigorilla painii uintimatkallaan hain kanssa. Vaikka gorilla on kunnon hirviö, hai on kuitenkin sen kokoinen, että heilumista voi kutsua painiksi. Seuraavaksi gorilla onkin monikerroksisten rakennusten kokoinen ja iskee jättijalkaansa katosta läpi kuin ei mitään. Kohta gorilla kohtaa käärmeen, joka on ainakin sen hain kokoinen. Ja astuu lehmän yli, joka on ehkä gorillan varpaankynnen kokoinen. Päättäkää jo miten iso se apina on hemmetti soikoon!

Mittasuhteet menevät ihan metsään jopa siinä, kun Marilyn on apinan kourassa. Lähikuvissa Marilyn näyttää olevan juuri sopivaa kokoa mahtuakseen apinan kämmeneen, mutta kauempaa katsottuna Marilynia tuuraava nukke on lepää enemmänkin apinan käsivarrella.

Kun armeijan helikopterit ja tankit hyökkäävät hirviöelukan kimppuun, otus alkaa vetämään ihmeellistä discoketkutusta. Ilmeisesti tarkoitus on näyttää siltä, että se väistelee ohi surisevia koptereita ja ammuksia, mutta niitä ei näy missään. Apina siis vain tanssahtelee yksikseen. Ihan hervottoman näköistä touhua!

Ehkä kaikinta hämärintä koko hommassa on kuitenkin se, että tämä kuvattiin aikoinaan 3D:nä. Se selittää hienot, kolmiulotteisuutta tavoittelevat efektit, kuten sen kun gorilla heittää käärmeen kohti kameraa. Itse asiassa kärmes osuu kameraan ja tönäisee sen pois paikoiltaan. Silti ilmeisesti paras otos?

Mietityttää myös millaista elokuvaa Marilyn kumppaneineen on tekemässä. Neito nähdään kahdessa kohtauksessa, ja vastanäyttelijä yrittää raiskata hänet molemmissa (ohjaaja kehoittaa toisessa raiskaamaan "vähän hellemmin", mitä ihmettä). Lisäksi yksi irtokohtaus nähdään jossain pellolla, kun feodaaliajan asein varustautuneet miehet hyökkivät toistensa kimppuun. Vähän jää mysteeriksi kuuluvatko kaikki kohtaukset samaan mielikuvituselokuvaan.

Tiettyyn pisteeseen asti Ape on ihan viihdyttävää törttöilyä, mutta vimeistään viimeisen puolen tunnin arkistokuvamaratonit alkavat puuduttaa pahasti. Alku onkin koko leffan parasta antia hai- ja käärmetappeluineen ja tökeröine dialogeineen. Vuorosanojen määräkin vähenee leffan edetessä ja ääniefektit ovat olemattomia (ja lähes aina vääriä), mikä lisää puuduttavuutta valtavasti. Sopivassa mielentilassa sopivan köpöä viihdettä.

Pakko silti sanoa, että pohjoisen naapurivaltion jättihirviövastine Pulgasari on suorastaan taidetta tähän verrattuna.

A*P*E (1976)
Ohjaus: Paul Leder
85 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 1.8/10