Dear Pixar Animation Studios, you rock

Nyt sitten se aiemmin mainitsemani Pixar -postaus. Asiaan.

Pixarin animaatioiden suuria vahvuuksia ovat mielikuvitus ja yksityiskohtien huomiointi. Pixar on Dreamworksia paremmin tajunnut seikkailujen monimuotoisuuden: aina ei tarvitse vain tyytyä luomaan eläimiä, jotka käyttäytyvät kuin ihmiset. Olisihan esim. Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003) ollut melko erilainen leffa jos kalat olisivat tilanneet pizzaa ja katsoneet telkkaria (ks. DW:n Hain tarina, Shark Tale, 2004). Lisäksi Pixarin luomat hahmot ovat ilmeikkäitä ja omaperäisiä. Ja niillä on luonnetta!

Pixar on tehnyt vain yksitoista pitkää leffaa, joten top5 -listaan pääsee lähes puolet tuotannosta. Mutta jokainen niistä ansaitsee paikkansa.


TOP5: Pixar Animation Studios
1. Toy Story 3 (2010), 9.8/10
2. WALL-E (2008), 9.6/10
3. Up - Kohti korkeuksia (Up, 2009), 9.6/10
4. Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003), 9.1/10
5. Ihmeperhe (The Incredibles, 2004), 8.5/10

Myönnän avoimesti, että Toy Story 3:sen ykkössija johtuu osittain sentimentaalisista ja nostalgisista syistä. Toivon, ettei Pixar koskaan sorru tekemään neljättä Toy Storya. Kolmososan loppu on täydellinen lopetus trilogialle, jonka jokainen elokuva on ollut edeltäjäänsä parempi. Moinen trio kertoo myös paljon Pixarin kyvyistä. Itselleni ei tule mieleen kovin montaa elokuva elokuvalta paranevaa leffasarjaa tai -trilogiaa. Tähän hätään en kyllä keksi yhtään. Toy Storyn lisäksi siis.

Pixarin viime vuosien julkaisuista WALL-E:n ja Up:n teemat koskettavat kovasti aikuisia katsojia. Itse asiassa molempien leffojen alkujaksot ovat mielestäni enemmän aikuisille kuin lapsille suunnattuja. Varsinkin Up on onnistunut vangitsemaan erittäin laajan skaalan tunteita. Katsoin tässä vasta leffan toisen kerran ja itkin varmaan puolet elokuvan kestosta. Kyseessä on varmasti Pixarin tunteellisin veto. Ja värikkäin!

WALL-E:n maisemistossa kaunis ja vehreä maailma on vaihtunut kuolleeseen hiekka-aavikkoon ja supermarkettien raunioihin. Elokuvalla onkin vakavaa asiaa ilmastonmuutoksesta ja kulutushysteriasta. Saarnaamiseksi homma ei kuitenkaan mene. WALL-E itse on yksi sympaattisimpia animaatiohahmoja mitä tiedän. Kirjaimellisesti persoonallisesta siivoojarobotista ei voi olla pitämättä. Katsoin leffan elokuvateatterissa ja kun vihdoinkin ostin sen DVD:llä, katsoin sen parikin kertaa muutaman päivän sisällä.

Muutama hutikin Pixarin listalta löytyy. Itse olen vähiten pitänyt elokuvista Ötökän elämää (A Bug's Life, 1998) ja Autot (Cars, 2006). Olinkin vähän pettynyt, kun kuulin, että Autoille tehdään jatko-osa. Toisaalta, leffalla on kieltämättä yleisönsä mekaniikasta innostuneissa poikalapsissa. Itselleni Autot on Pixarin ainoa todellinen rimanalitus. Mutta jospa jatko-osalle voisi asettaa kovemmat odotukset? Kuten jo sanoin, Toy Storyhan on parantunut leffa leffalta. Käyköhän Autoille samoin? Toisaalta parannettavaa olisi kyllä melko paljon.

Useimpien (ellei kaikkien) Pixarin pitkien elokuvien seurana tulee myös lyhäri. Yhtiön taivalhan alkoikin nimenomaan kekseliäillä animaatiolyhäreillä. Niissä myös huomaa selkeimmin positiivisen kehityksen. Tekninen ja taiteellinen toteutus on vuosien saatossa edennyt suurin harppauksin. Omia suosikkilyhäreitäni ovat Knick-Knack, For the Birds ja Presto.

Jään suurella innolla odottamaan Pixarin tulevia elokuvia. Silti tällainen suuri voittokulku huolettaa. Miten kauan tämä loisto voi ylipäätään jatkua? Milloin Pixarin ote lipsahtaa? Eihän Pixarista koskaan tule Dreamworksin kaltaista mielikuvituksetonta koneistoa? Jos en voi toivoa, ettei niin tapahdu milloinkaan, toivon ainakin, että siihen menee vielä kauan.