Ensimmäisenä vuorossa Vincent Pricen tähdittämä pienen budjetin tuotanto House on Haunted Hill vuodelta 1959 ja sen 40 vuotta myöhemmin valmistunut remake Pahuuden kartano.
House on Haunted Hill (1959)
Puolen yön aikaan talo lukitaan, eikä ulospääsyä enää ole. Pahimmat kauheudet ovat vielä edessä päin ja pian juhlavieraat huomaavat olevansa lukitussa talossa aaveiden armoilla. Loren jakaa jokaiselle vieraalle oman käsiaseen. Vielä asettakin tuhoavampi on talosta löytyvä suuri happoallas. Kun ruumiita ilmaantuu, alkaa spekulointi siitä, ovatko asialla kummitukset vai itse Fredrick Loren. Juhlien pääpari ei nimittäin tule keskenään toimeen lainkaan ja osa epäileekin pippaloiden olevan vain kulissi murhalle.
House on Haunted Hill ei ole mikään mestariteos, mutta yllättävänkin hyvin toteutettu pienestä budjetista huolimatta ja hyvä esimerkki viihdyttävästä kauhuelokuvasta. Visuaalinen kikkailu toimii erittäin mallikkaasti. Leffassa on hyvä flow ja lyhyt 74 minuutin kesto on aika soppeli tälle pelottelutarinalle. Vaikka kauhu onkin enemmän viihteellistä, B-leffoille ominaiselta juustoisuudelta vältytään. Myönnän jopa pari kertaa hieman hätkähtäneeni.
Näyttelijäsuorituksetkaan eivät ole sieltä huonoimmasta päästä. Vincent Price on tietysti... no, Vincent Price. Näyttelijälegenda on Fredrick Lorenina täysin elementissään. Elisha Cook on leffan valopilkku esittäessään jossain sekoamisen rajamailla huitelevaa Pritchartia. En halua spoilata mitään, mutta Annabellen (Carol Ohmart) katse on muutamassa kohtauksessa niin läpitunkeva, että ihan kammottaa, hyvällä tavalla.
Wikipedia osasi kertoa sellaistakin elokuvahistoriallista tietoa, että House on Haunted Hill inspiroi itseään Alfred Hitchcockia, joka halusi elokuvan nähtyään tehdä oman pienen budjetin kauhuleffansa. Tästä ideasta syntyi lopulta kauhu- ja jännityselokuvien suuri klassikko Psyko (Psycho, 1960). Tietysti Hitchcockin Psyko-budjetti oli neljä kertaa suurempi kuin House on Haunted Hillin 200 000 dollaria, mutta rahasumma tuleekin sovittaa hieman eri mittakaavaan, kun kyseessä on niinkin iso nimi kuin Hitchcock.
Elokuvan alkuperäisellä elokuvateatterikierroksella teattereissa toteutettiin Emergo-kikka. Sopivassa kohtauksessa leffan aikana yleisön yläpuolella lennätettiin muovista luurankoa. Efekti oli mukana, kun elokuva esitettiin IIK!! Kauhuelokuvafestivaaleilla 2009. Käväisin festareilla tuona vuonna, mutta House on Haunted Hill jäi valitettavasti silloin välistä.
Elokuva on nykyisin vapaasti yleisessä käytössä eli public domainissa. Koko leffa löytyypi jopa youtubesta, jos sen sieltä mielii katsoa.
House on Haunted Hill (1959)
Ohjaus: William Castle
74 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 6.6
Pahuuden kartano (House on Haunted Hill, 1999)
Juhlien kulku on seuraavanlainen: se, joka pystyy viettämään yön kauhujen talossa voittaa miljoona dollaria. Jos kuolee, ei saa mitään ja vainajan miljoona jaetaan eloonjääneiden kesken. Jokaiselle juhlijalle jaetaan oma käsiase. Kaikki on tietysti bluffia ja Stephen on järjestänyt taloon valikoiman erilaisia pelottelukoneistoja. Aseisiin on ladattu paukkupanokset. Juhlat saavat kuitenkin haudanvakavan käänteen, kun ruumiita alkaa oikeasti ilmaantua ja talon synkkä menneisyys selviää.
Elokuva on ottanut selkeästi vaikutteita Marilynin Mansonin levyltä Smells Like Children. Paitsi, että elokuvassa soi levyltä tuttu cover-biisi Sweet Dreams (Are Made of This), myös osa äänitehosteista on kuin suoraan kyseiseltä pitkäsoitolta. Sinänsä mielenkiintoisen tarinan modernisointi ei ole erityisen onnistunut. Tyyli on pahimmillaan aivan liian musiikkivideomainen ja tuokin itse asiassa mieleen Marilyn Mansonin 1990-luvun videot.
Hahmoista talon omistaja, alituiseen hermostunut Pritchett on selkeästi olevinaan elokuvan comic relief, mutta epäonnistuu osassaan täydellisesti. Vika ei ole niinkään näyttelijässä (Chris Kattan) vaan surkeasti kirjoitetussa hahmossa. Famke Janssenin esittämä Evelyn Price on myös lähinnä ärsyttävä ja jää täysin yksiulotteiseksi vaikka potentiaalia olisi ollut enempäänkin. Muovinukkenäyttelijöiden keskellä Geoffrey Rush erottuu edukseen ja tekee takuuvarman suorituksen Stephen Pricena. Vaikka rooli onkin Rushille perussettiä, hän on ainoa jonka suoritusta jaksaa katsoa tuskailematta.
Loppua kohden erikoistehosteet menevät oikein kunnolla överiksi. Mustetahratestiltä näyttävä aave tai mikälie sielujen sikermä on lähinnä naurettava, eikä todellakaan sillä hauskalla B-leffa-tavalla. Muutenkaan elokuva ei juuri onnistu pelottamaan tai kammottamaan millään tasolla. Muistan, kun joskus ala-asteella kaverit kehuivat tätä elokuvaa ihan järjettömän pelottavaksi. Ostin leffan hieman myöhemmän R-kioskin poistetuista vuokrakassuista ja pettymys oli katastrofaalinen. Pointsit hyvästä yritysestä, mutta ei näin.
Leffalle on tehty muutama vuosi sitten myös jatko-osa, suoraan DVD-jakeluun päätynyt Return to House on Haunted Hill (2007). Epäilen suuresti onko tuo tekele edes vilkaisun arvoinen.
Pahuuden kartano (House on Haunted Hill, 1999)
Ohjaus: William Malone
93 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.8/10
Mikäs sitten on vertailun lopputulos? Alkuperäisteos vie selkeän voiton tässä kisassa. Vaikka juoni on pitkälti yhtenäinen, toteutustapa on täysin eri. Lisäksi remakessa on heitetty mukaan mielisairaalatarina, jota alkuperäisessä elokuvassa ei ole. Mielisairaalasetting on ideana hyvä, mutta siitä ei ymmärretä nyhtää tarpeeksi irti. Hieman harmittaa, kun olen nähnyt Pahuuden kartanon ennen House on Haunted Hillia. Olen melko varma, että olisin saanut jälkimmäisestä vielä enemmän irti, jos en olisi tiennyt juonikuvioita ja hahmoja entisestään. Vuoden 1959 teos onnistuu hienosti siinä, mitä Pahuuden kartano selkeästi yrittää: olla kammottava, mutta erittäin viihdyttävällä tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti