Kummitustalotarinat vastakkain, osa II

Nyt sitten kummitteluleffojen toinen vertailupari. Vuorossa Robert Wisen kehuttu klassikko Yö kauhujen talossa (The Haunting, 1963) sekä 36 vuotta myöhemmin julkaistu remake The Haunting - Paholaistalo (The Hauting, 1999).


Yö kauhujen talossa (The Hauting, 1963)

Robert Wisen tunnelmallinen pelottelutarina kertoo synkässä Hill Housen kartanossa järjestettävästä tutkimuksesta ja sen osanottajista. Tohtori John Markway on kutsunut Hill Houseen useita yliluonnollisille ilmiöille alttiita koehenkilöitä, joista paikalle saapuu kuitenkin vain kaksi, psyykkisesti herkkä Eleanor ja ajatuksia lukeva Theo. Lisäksi mukaan tulee talon tuleva omistaja Luke, joka on vahvasti skeptinen tutkimuksen suhteen.

Elokuvassa keskitytään erityisesti Eleanoriin, joka on epävarma ja elämässään alistettu. Pääsy Hill Houseen tuntuu Eleanorista parhaalta mahdolliselta elämän käänteeltä. Nainen tuntee vahvaa henkistä yhteyttä taloon ja pian myös talo itse tuntuu haluavan Eleanorin. Hill Housella on synkkä menneisyys täynnä kuolemaa ja hulluutta ja sen omistajat uskovat, että sillä on oma tahto. Talo tahtoo tappaa asukkaansa. Ei kulukaan kauaa ennen kuin riivatut sielut alkavat kolkutella seiniä.

Vaikka leffa onkin tunnelmallinen ja komeasti kuvattu, myönnän vähän pettyneeni. Odotukset olivat huomattavasti korkeammalla. Komeinkaan kuvaus ei riitä, jos hahmot ovat liian ohuita. En oikein saanut kiinni kenestäkään. En osaa sanoa onko vika käsikirjoituksessa vai näyttelijöissä. Hahmot jäävät karismattomiksi pahvinukeiksi, joiden kohtalosta ei jaksa suuremmin välittää.

Kuitenkin pidän suuresti tällaisesta "näkymättömästä" kauhusta, jossa keskitytään enemmän tunnelman rakentamiseen kuin yksityiskohtaiseen ja efektirikkaaseen mörköjen esittelyyn. Elokuva ei missään vaiheessa sorru helppoon säikyttelyyn vaan pitää tyyliinsä loppuun saakka. Paitsi itse elokuvaan, petyin myös hieman loppukohtaukseen, joka tuli kovin töksähtäen. Loppu jää kuitenkin mukavan avoimeksi ja saa katsojan kyseenalaistamaan mitä todella tapahtui. Komea leffa, harmi että jotain vain jäi puuttumaan.

Yö kauhujen talossa (The Haunting, 1963)
Ohjaus: Robert Wise
111 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.7/10



The Haunting - Paholaistalo (The Haunting, 1999)

Paholaistalo oli kovaa kamaa silloin kun olin 11. Kävin katsomassa leffan itse asiassa elokuvateatterissa ja diggailin ihan kympillä. Nyt on erittäin vaikea ymmärtää miksi. Onneksi maku elokuvien suhteen kehittyy siinä samassa mitä enemmän elokuvia tulee katsottua.

Remaken juoni eroaa muutamassa kohtaa alkuperäisteoksesta. Eleanor ottaa kahden muun henkilön kanssa osaa unettomuustutkimukseen. Muut koehenkilöt ovat biseksuaalinen taiteilijanainen Theo ja tästä hurmaantunut hieman lapsellinen Luke. Tutkimusta vetää tohtori David Marrow. Unettomuus on kuitenkin vain tekosyy todelliselle kokeelle. Marrow'n todellinen tarkoitus on tutkia pelkoa ja hysteriaa.

Koehenkilöt viedään syrjäiseen Hill House-kartanoon, jonka on aikanaan rakentanut jäyhän näköinen Hugh Crain. Talo on täynnä karmivia lapsipatsaita. Marrow kertoo Eleanorille, Lukelle ja Theolle tarinan talon historiasta. Crain rakennutti talon vaimolleen ja toivoi täyttävänsä sen lasten äänillä. Lapset kuitenkin kuolivat synnytyksessä ja nyt paikalliset uskovat talossa kummittelevan. Huhut jopa kertovat, että talosta on öisin kuultu lasten ääniä.

Henkisesti epävakaa Eleanor kiinnostuu suuresti talon historiasta. Pelottelutarinat tuntuvat käyvän toteen jo ensimmäisten öiden aikana, kun lapsipatsaat ja lasten haamut puhuttelevat Eleanoria. Naisen tehtäväksi muodostuu lopulta lasten sielujen pelastaminen kiirastulesta.

Paholaistalo kaatuu eniten surkeisiin erikoistehosteisiin. Vaikka pidinkin leffasta joskus ala-asteella, olin jo silloin sitä mieltä, että välillä tehosteiden kanssa mennään ihan liian pitkälle. Varsinkin loppukohtaus on äärimmäisen kökön näköinen. Samoin loppupään kohtaus jossa Eleanor juoksee talon käytävillä. Joku arvostelja kommentoi, että kohtaus tuo mieleen vanhat Scooby Doo-piirretyt ja voin kyllä yhtyä mielipiteeseen.

Juoni on ihan liian sentimentaalinen, eikä tällainen lässynlää-kauhu oikein tee vaikutusta. Käsikirjoitus pistää huokailemaan tympääntyneenä useaan kertaan. Suurin kritiikki tulee kuitenkin mysteerin pilaamisesta. Mitä hauskaa on siinä, kun kauhuelokuvissa näytetään kaikki? Usein kovimmat ja kammottavimmat kauhunväristykset tulevat omasta mielikuvituksesta, siitä mitä ei näe, mutta mihin vihjataan. Vielä vähemmän hauskaksi tämän tekee se, että tietokoneella luodut efektit ovat niin helvetin muovisia ja tylsiä. Haluaisin kommentoida kovin sanoin myös elokuvan loppukohtausta, mutta en halua spoilata tätä ihanaa elokuvaelämystä keneltäkään. 

Paholaistalo (The Haunting, 1999)
Ohjaus: Jan de Bont
103 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 4.4/10


Mitäs tästä jäi sitten käteen? Jälleen alkuperäisversio hakkasi uusinnan mennen tullen. Paholaistalo on täysin erilainen otteeltaan, elokuvat ovat tunnelmallisesti toistensa vastakohtia. Paholaistalon suosittelen unohtamaan täysin, sillä elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Yö kauhujen talossa sen sijaan on pienestä pettymyksestä huolimatta erittäin varteenotettava klassinen kauhuelokuva, joka kannattaa tsekata, jos sitä ei vielä ole tehnyt.