Adios, Santo

Lupasin viimeisen Santo-postauksen syyskuulle ja ehdin juuri ja juuri! Santolle jätettiin hyvästit syyskuun viimeisenä viikonloppuna, kolme vuotta ja kaksi viikkoa projektin aloituspäivästä. Ja alle viikon sisällä Santon 96. syntymäpäivästä. Hieno sattuma!

En todellakaan tiedä mitä ajattelin aloittaessani tämän projektin. Olin nuori ja tyhmä. Tämä projekti on ollut tuskaa, naurua, iloa, kyyneleitä, humalaa ja krapulaa. Santo on kavereineen tarjonnut meille hienoja yllätyksiä ja kuluneita kliseitä. Nyt on aika nostaa malja tälle hienolle miehelle, katsoa viimeinen elokuva ja listata projektin parhaat ja pahimmat.

Ensin teemme kunniaa itse miehelle. Hirveästi Santo-tietoutta ei netissä ole, mutta jotain sentään. Rodolfo Guzmán Huerta eli El Santo syntyi 23.9.1917. Mies oli painijalegenda jo ennen elokuvauraansa, joka alkoi vasta 50-luvun puolella, Santon ollessa lähes 40-vuotias. Toisin kuin monissa muissa urheilulajeissa, lucha libressä ikä ei tunnu olevan este, sillä Santo jatkoi painiuraansa elokuvien ohella 80-luvulle asti, siis aikalailla nykyiseen viralliseen eläkeikään saakka.

Ennen elokuvia Santo teki aluevaltauksen sarjakuvissa, kun Santo-sarjakuvalehteä alettiin julkaista 50-luvun alussa. Sarjis teki Santosta hitin ja lehden julkaisua jatkettiin vielä muutaman vuoden ajan hänen kuolemansa jälkeenkin. Pari ensimmäistä, Kuubassa kuvattua leffaa eivät juuri menestyneet (eikä ihme, koska ne ovat ihan paskoja), mutta pian Santo-elokuvistakin tuli hyvin suosittuja. Parhaimmillaan ne ovatkin kuin liikkuvia sarjakuvalehtiä: Santo mätkii turpaan hirviöitä, marsilaisia, vampyyreja, ihmissusia...

Ei siis epäilystäkään, etteikö Santo olisi todellinen meksikolaisen viihdeteollisuuden legenda. Santo teki lucha librestä elokuvailmiön ja monet muut painijat seurasivat hänen esimerkkiään. Hyvä esimerkki Santon jalanjäljissä seuraavista on Blue Demon, jonka elokuvia tässäkin projektissa nähtiin muutama. Myös Mil Mascaras on näytellyt omissa elokuvissaan ja lucha libre -elokuvia tehdään yhä tänäkin päivänä - joskin tuntuvasti vähemmän kuin Santon kultavuosina.

Elokuvien, sarjakuvien ja painiuran lisäksi Santo jätti jälkeensä peräti kymmenen lasta, jotka kaikki ovat syntyneet hänen avioliitostaan María de los Ángeles Rodríguez Montañon kanssa. Pari meni naimisiin jo ennen Santon kuuluisuuden päiviä. Kuten jo aiemmin mainittu, lapsista nuorin, Jorge, on seurannut isänsä jalanjäljissä lucha libre -kehään - ja myös elokuviin. Jorge nähtiin yhdessä isänsä kanssa edellisessä Santo-batchissa. Jorge painii yhä nimellä El Hijo del Santo, Santon poika. Jorgen poika, El Nieto del Santo eli Santon pojanpoika on lähetetty painioppiin Japaniin. Hopeamaskit eivät koskaan kuole!

Lucha libre menetti suosiotaan 70-luvun lopulla, mutta Santo jatkoi rikollisten ja hirviöiden jahtaamista elokuvissa vuoteen 1982 saakka. Samoihin aikoihin hän jäi myös eläkkeelle painijan hommista, tavallaan. Kokonaanhan mies ei malttanut esiintymistä lopettaa ennen kuin sydänkohtaus vei Santon pois tästä maailmasta 5.2.1984, vain viikko sen jälkeen kun hän oli ensimmäistä kertaa ikinä paljastanut kasvonsa televisiossa. Mies haudattiin omasta pyynnöstään hopeamaskissaan. Epäilemättä sankarimme painii nyt galaktisia hirviöitä vastaan jossain toisessa maailmassa.

Mitkä sitten ovat tämän projektin huippuhetket? On paljon elokuvakohtauksia, joita muistelen erityisellä lämmöllä ja jotka ovat jääneet elävästi mieleen. Lukaisin vasta kaikki kirjoittamani lähes parikymmentä projektipostausta ja voi niitä muistoja! Tangokuningas-Dracula ja disco-Chewbacca, Santon panoalbumi, mateleva pressuhirviö, jouskarilla ihmisiä ampuva muumio, maaginen telkkari... Voi pojat mitä tykitystä!

Kun miettii, missä kaikessa Santokin on ollut mukana, ei voi kun nostaa hattua. Mies on Interpolin agentti, mystinen supersankari, hänen verensä takaa ikuisen nuoruuden ja Santon aivojen avulla pahis voi valloittaa vaikka koko maailman. Santon painiskillsit ovat niin kovaa kamaa, että koko maailma olisi pulassa jos pahikset saisivat sankarimme ohjelmoitua puolelleen. Santon esi-isät olivat sankareita, mutta myös vastuuttomia kusipäitä, joiden sekoilujen takia sekä Santo että tämän painijakaverit joutuvat kärsimään. Jos pahisnaiset ovat tarpeeksi kauniita, Santo vie ne risteilylomalle ennen vankilaa. Ja mikäpä olisi parempaa aktiviteettiä kauniiden naikkosten kanssa kuin vesihiihtäminen? Joskus rikosten selvittäminen unohtuu ja uhri jää kidnappaajien armoille, kun tiedossa on kosteat bailut Ecuadorissa. Santo on niin mahtava, että hänen seinällään on muotokuva hänestä itsestään. Santo pystyy pakenemaan maahan haudatusta ruumisarkusta puskemalla arkun kantta perseellään. Santo on paininut ihmisten lisäksi pantterien ja krokotiilien kanssa, kävellyt viidakossa ihan tolkuttomia matkoja ja voittanut muutaman tusinan tärähtäneitä professoreja, jotka yrittävät vallata maailman milloin milläkin tavalla.

Kun Santo painii, hänen salainen aseensa on rautainen kestävyys. Turpaan otetaan, toki, mutta kukaan ei ota turpaansa kuin Santo. Santoa saa lätkiä nyrkillä vaikka tunnin, eikä tunnu missään. Sitten kun Santo vihdoin saa yhden hyökkäyksen sisään, vastustaja on mennyttä. Santo on niin vahva, että pysäyttää lentoon lähtevän lentokoneen paljain käsin. Santo on matkannut Tuonelaan ja käynyt pumppuleikkauksessa, puolustanut kylää spitaalisilta ja tapellut yhtä aikaa kääpiötä, pahaa professoria, vampyyria, paria naisvampyyria, muumiota, Frankensteinin hirviötä, ihmissutta ja kyklooppia vastaan.

Santoiluun on lähes alusta saakka kuulunut kiinteänä osana meksikolainen ruoka - joka on muuten sotkuisuutensa vuoksi usein surkeinta leffaruokaa ikinä. Kaikki keskittyminen menee siihen, että ruoan saa suuhun syliin kippaamisen sijaan. En ihmettelisi vaikka sohvan uumenista löytyisi vieläkin tacokuorien palasia vuodelta 2011. Viimeisen Santo-illan eväinä vetelimme tuulensuojaan hyvin juustoisen nachosetin ja tequila-drinkkejä. Viva Santo!

Gurr.

52. Fist of Death (El puño de la muerte, 1982)

Tämä projekti kohtaa arvoisensa päätöksen, kun käy ilmi, että kaksi viimeistä leffaa on katsottu väärässä järjestyksessä. Fury of the Karatecas on oikeasti Fist of Deathin jatko-osa. Sinänsä on ihan sama missä järjestyksessä nämä hutut katsoo, sillä leffat ovat keskenään melko itsenäisiä. Ja yllättävää kyllä, niissä ei ole juurikaan uudelleenkäytetty toisen kuvamatskuja! Voisiko tästä päätellä, että 52 leffan aikana Santojen tekijät ovat oppineet jotain? Ensimmäiset kaksi leffaahan olivat käytännössä toistensa kopioita, sillä erotuksella, että toisessa soitti meksikolainen tanssibändi ja toisessa ei.

Fist of Deathissa Santo saa telepaattisen viestin Kungyanilta ja Ragurilta. Kungyanin paha, Saatanalle sielunsa myynyt sisko Queria yrittää estää kiinalaisen prinssin ja Viidakkotytön väliset hääsuunnitelmat. Tässä leffassa häitä siis vasta suunnitellaan, Fury of the Karatekasissa ne sitten pidetään. Santohan ryntää paikalle kuin tuulispää - tai oikeastaan ei. Ensin Santo matkustaa ponttooniveneellä, sitten pienlentokoneella ja lopuksi moottoriveneellä. Ja arvatkaa näytetäänkö niitä siirtymäkohtauksia ihan helvetisti?

Kun Santo vihdoinkin pääsee sidekickeineen perille, avuntarvitsijat ovatkin lähdössä. Kantajat vievät Viidakkotytön ja Kungyan syvälle viidakkoon johonkin meditaatiomestaan, jonne Santonkin tulee seurata myöhemmin, kunhan nyt ensin lepää. Eihän olisi mitään järkeä näyttää tuota matkaa vain kerran. Ensin matkalla ovat siis naiset ja prinssi. Ensin kantajien kanssa, sitten veneessä... Santo vähän lepäilee ja lähtee perään. Kantajien kanssa, veneessä... Syvä huokaus.

Yksi piristys siirtymissä sentään on. Ilmeisesti kaikkien kulkuneuvojen ohjaus lähtee ihan lapasesta heti kun niitä päin ammutaan puhallusnuolilla tai niitä päin heitellään keppejä. Montakohan kertaa se ponttoonivene kiepsahti villisti ympäri, ihan vain nuolien takia.

Muutakin onneksi on. Querian ketkuttelutanssit viidakkossa jatkuvat random-aikoina. Välillä näytetään ihmisiä matkaamassa viidakossa ja sitten muutama minuutti Querian ketkutusta, ihan muuten vain. Tissien ja perseen heiluttelun avulla Queria pystyy muuttumaan tiikeriksi ja käärmeeksi ja hyökkäämään matkalaisten kimppuun. Nainen pystyy myös muuttumaan karvatuppomieheksi, joka on vieläkin yksi omituisimpia juttuja Santo-leffoissa ikinä.

Fist of Death on vähän niin kuin edellinen leffa, mutta siitä on poistettu lähes kaikki taistelukohtaukset ja ne on korvattu kävelyllä ja tanssilla. Sanoisin, että aika paska diili. Leffassa on myös hahmoja, joita jatko-osassa ei nähty, kuten Viidakkotytön lemmikki"susi" ja tyttöön ihastunut palvelija. Yksi huima tappelukohtaus kuitenkin löytyy - ja huomattavasti gorempi kuin Santojen tappelut yleensä. Juuri kun Santo on sidekickeineen astumassa lentokoneeseen, heidän kimppuunsa hyökätään. Like a boss Santo sinkoaa yhden hyökkääjän lentokoneen potkuriin - ja tämä menee keskeltä kahtia. No, oikeastaan Santo ei edes heitä sitä tyyppiä, vaan väistää vain ovelasti niin, että mies juoksee potkuriin itse... Mutta hei, sinne päin!

Minun piti varastaa kivi, joten toin koko pöydän. 

En edes tiedä mitä sanoisin. 

Taistelu- ja painikohtausten vähenemiselle on todennäköisesti syy myös Santon heikkenevässä terveydessä. Kuusikymppinen sankarimme sai ensimmäisen sydänkohtauksensa hieman näitä leffoja aiemmin painimatsissa. Hyvässä kunnossahan Santo noin muuten on ikäisekseen. Leffoja katsoessa en ole oikeastaan koskaan antanut ajatusta Santon iälle, sillä naamiossaan ja painitrikoissaan mies on melko ajaton. Öljytty kroppa ei ole kauheasti vuosien saatossa muuttunut.

Leffa on siinä tuskaisen rajamailla, mutta hämmentävät hahmot ja ympäristöt pitävät mielenkiintoa yllä. Ketä nämä ihmiset oikein ovat? Santo liihottelee lentokoneella ja nämä ihmiset käyttävät ihmiskantajia liikkuakseen paikasta A paikkaan B! Karvabikineitä, kiinalaisia (?) ihmisiä, Viidakkotyttö, susia, powerrangereita... Kenen idea tämä oikein oli? 10-vuotiaan pojan?

Lopulta Fist of Death menee samoille viivoille Karate-leffan kanssa. Ei niin hyvää, mutta ei niin huonoakaan. Karatessa sentään tapellaan enemmän, joten onhan se nyt parempi. Näiden leffojen nimet on kyllä päätetty ihan noppaa heittämällä. Fist of Death? Täh?

Viimeisen leffan kunniaksi bonus-screencappeja!

Karvatuppomiehen paluu! 

Paras onnentoivotus ikinä.

Fist of Death (El puño de la muerte, 1982)
Ohjaus: Alfredo B. Crevenna
85 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 5.0/10


Siinä se nyt oli, kaikkien aikojen 52. Santo. Ilta ei kuitenkaan loppunut vielä tähän, vaan tequilakippistelyn jälkeen katsoimme YouTubesta parit Santo-dokkarit, joita suosittelen myös muille kiinnostuneille. Tämän meksikolaisen TV-dokkarin saa Google Translate -enkkuteksteillä, kun klikkaa alareunasta teksityksen -> käännä -> englanti. Tekstityksen pitää olla päällä, jotta käännöksen voi tehdä. Lopputuloksesta saa joten kuten jotain tolkkua.

YouTuben uumenista löytyy neljään osaan pätkittynä myös brittiläisen Jonathan Rossin The Incredible Strange Film Shown jakso, joka kertoo hopeamaskisesta sankaristamme. Osa 1, Osa 2, Osa 3, Osa 4. Noin 40-minuuttinen dokkari kannattaa katsoa jo pelkästään Blue Demonin katkeran tilityksen vuoksi. Miehelle jäi selvästi jotain hampaankoloon, kun Santo sai aina olla sankari ja Blue Demon itse pelkkä pökkelöinen statisti joka ei saa edes naisia. Jopa Blue Demonin omassa leffassa Santo tulee ja pelastaa päivän!

Sokerina tämän postauksen pohjalla ovat listat. Mitkä ovat olleet projektiin parhaat ja tuskaisimmat teokset?


Ensin TOP 10:

1. Operation 67 (Operacion 67, 1967), 7.5/10
2. Santo ja marsilaisten hyökkäys (Santo contra la invasion de los marcianos, 1967), 7.2/10
3. Santo versus the Diabolical Brain (Santo contra el cerebro diabolico, 1963), 6.9/10
4. Santo vs the Riders of Terror (Santo contra los jinetes del terror, 1970), 6.5/10
5. Santo and Blue Demon vs the Monsters (Santo y Blue Demon contra los monstrous, 1970), 6.4/10
6. Santo vs the Kidnappers (Santo contra los secuestradones, 1973), 6.4/10
7. Santo vs the She-Wolves (Santo contra las lobas, 1976), 6.3/10
8. The Revenge of the Crying Woman (La Venganza de la Llorana, 1974), 6.1/10
9. Santo in the Anonymous Death Threat (Santo en anonimo mortal, 1975), 5.8/10
10. Santo vs Dr. Murder (Santo contra Dr. Muerte, 1973), 5.8/10

Ja sitten huonoimpien viiden kärki:

1. Chanoc and Son of Santo vs the Vampire Killers (Chanoc y el Hijo del Santo contra los vampiros asesinos, 1981), 1.5/10
2. Santo vs the Infernal Men (Santo contra hombres infernales, 1961), 2.0/10
3. Santo and the Tigress in The Royal Eagle (Santo y La Tigresa en el aguila real, 1973), 2.2/10
4. Santo in the Suicide Mission (Mision Suicida, 1973), 2.7/10
5. Baron Brakola (El baron Brakola, 1967), 2.9/10

Listoilla ei nyt varsinaisesti ole mitään suuria ylläreitä. Parhaiden kolmossija tosin yllätti, sillä olin pitkälti unohtanut koko leffan. Kyseessä on yksi alkupään Santoja, jotka muuten loistavat top-listalla poissaolollaan. Huonoimmasta päästä niitä sen sijaan löytyy. Santo vs the Infernal Men on juuri se sarjan toinen leffa, joka oli pitkälti koostettu ensimmäisestä elokuvasta. Ja silti Chanoc and Son of Santo vs the Vampire Killers on sitä huonompi!

Projektista löytyy onneksi myös sellaisia leffoja, jotka voisin ihan hyvin katsoa joskus uudestaan. Näitä ovat mm. Operation 67, Santo ja marsilaisten hyökkäys ja Santo and Blue Demon vs the Monsters. Epäilemättä tämä kolmikko tuleekin vielä joskus tsekattua uudestaan. Marsilaisten hyökkäyksen YLE Teema on jopa joskus esittänyt, joten laittakaahan nyt pikapikaa viestiä sinne - ehkä tämä kulttuuriteko vielä uusitaan. 

Vaikka projekti nyt päättyykin, Santoa emme unohda koskaan - eivätkä unohda muutkaan. Miehelle on tehty hyvin kunniaa kotikaupungissaan Tulancingossa, josta löytyy Santo-patsas. Myös kaupungin pääkatu on nimetty Boulevard Rodolfo Guzmán Huerta, El Santoksi. True story. Kaupungissa sijaitsee myös Museo de El Santo.

Sankarimme on ollut myös hämmentävän suosittu Turkissa. Kyllä, Turkissa. Kuulemani mukaan erään istanbulilaisen elokuvateatterin edessä on jopa oma Santo-patsas! Santo teki invaasion myös turkkilaisiin elokuviin, kun elokuva 3 Dev Adam eli 3 Brave Men julkaistiin vuonna 1973. Leffa tunnetaan myös nimellä - vetäkää syvään henkeä - Captain America and Santo vs Spider-Man. Huh huh! Oikeaa Santoahan tässä leffassa ei tietenkään nähdä, vaan hopeamaskin on vetänyt ylleen joku turkkilainen näyttelijä. Turkkilaiset tosiaan diggailivat Santosta!

Ja kukapa ei? Kaikista kököimmistäkin leffoista huolimatta tätä miestä on pakko rakastaa.