TISSIT!!

Video Blues - Diskojengi

(Joysticks, 1983)

Kylläpäs nyt on Google-optimoitu otsikko! Juhlikaa kotona ja kaduilla, sillä tässä tulee Pienen elokuvablogin ensimmäinen postaus, jossa näkyy TISSIT!! Jos et usko niin kohtapa näet.

No, ei nyt hypetetä liikaa, ettette pety.

Nyt siis lisää laadukkaita 80-luvun tuotoksia. Tällä kertaa sukelletaan videopelien ihmeelliseen (ja paheelliseen?) maailmaan. En edes tiennyt, että leffa on julkaistu Suomessakin, mutta ylläolevan hienon suominimikkeen IMDb tarjosi. Harhaanjohtavan nimen ovat kyllä keksineet.

Hiljaisenlaisessa kaupungissa nuorilla on vain yksi pakopaikka: video arcade, pelihalli. Pojat hakkaavat innolla videopelejä ja nuoret neitokaiset ihailevat video arcaden omistajaa Jefferson Baileyta. Tämä ei tietysti miellytä tiukkapipoja aikuisia. Erityisesti pelihalli vituttaa Joseph Rutteria, jonka bimbohtava tytär Patsy viettää kyseisessä paheiden pesässä aivan liikaa aikaa. Koska isukki-Rutter ei ole tarpeeksi mulkku jo muutenkin, hän päättää aloittaa kampanjan sulkeakseen pelihallin lopullisesti. Rutterin johdolla närkästyneet vanhemmat pitävät mielenosoituksia hallin ulkopuolella.

Pelihallin uusi työntekijä, ulkopaikkakuntalainen nörtti Eugene lyöttäytyy yhteen McDorfus-nimisen himopelaajan kanssa estääkseen Rutterin pahat suunnitelmat. Rutter puolestaan saa omalle puolelleen pelihallista häädetyn Vidiotin ja tämän naurettavan jengin. Monien mielenosoitusten ja sabotointiyritysten jälkeen kaupungin pormestari päättää, että pelihalli saa pysyä auki, kunhan siellä ei puuhata mitään lainvastaista. Rutter ei tietystikään ole päätökseen tyytyväinen.

Haaste heitetään. Rutter ja Bailey valitsevat molemmat joukoistaan edustajan, joiden tulee pelata toisiaan vastaan pelihallin kohtalosta. Matsin voittaja saa päättää miten paikan käy. Rutter valitsee Vidiotin, Bailey McDorfusin. Kun suuren matsin aika koittaa, McDorfusta ei kuitenkaan näy missään ja Bailey joutuu astumaan tämän saappaisiin. Muutenhan tämä olisi helppo nakki, mutta Bailey on saanut ikuiset traumat videopeleistä. Jo pelkkä peliruudun katsominen muistuttaa häntä ikävästi päättyneestä sekstailusessiosta tyttöystävänsä kanssa (pitihän se arvata). Eugene yrittää prepata Baileyta lopullista tahtojen taistoa varten. Ei taida olla mikään suuri juonipaljastus, että lopulta Bailey voittaa pelkonsa ja hakkaa Vidiotin Pacmanissa.

Joysticks on ihan mielenkiintoinen huono leffa, eikä sen katsominen ole oikeastaan missään vaiheessa kovin tuskallista. Hyvässä seurassa elokuva on itse asiassa mainio. Juonen kannalta tarpeetonta nakuilua on melko paljon ja videopelien ystävää (kuten itseäni) tietysti kiinnostavat myös välissä vilahtelevat pelipätkät. En tiedä onko vika alkuperäisessä kuvauksessa vai katsomassani versiossa, mutta leffa oli ihan helvetin pimeä. Tummimmissa kohtauksissa oli välillä vaikea erottaa henkilöitä toisistaan tai ylipäätään saada selvää mitä on tapahtumassa.

Vaikka Joysticksin näyttelijäsuoritukset ovat taattua B-leffalaatua, niiden katsominen ei ota samalla tavalla aivoon kuin esim. Microwave Massacressa. Joysticks on tehty mukavasti kieli poskessa ja vaikka en leffan tekijöistä tiedä mitään, veikkaisin että tekeleen takaa löytyy melko innostunutta porukkaa. Hauskinta leffassa on Vidiotin säälittävä jengi, joka päästelee outoja ääniä ja ajelee ympäriinsä jollain minimopoilla. Mikäli tissit ja videopelit kiinnostaa (ja ketä nyt ei kiinnostaisi), Joysticksista löytyy hupia ainakin yhdeksi katselukerraksi.

Hei, arvatkaa monestiko leffassa käytetään joystick = penis -vertausta? Aika monesti!

Video Blues - Diskojengi (Joysticks, 1983)
Ohjaus: Greydon Clark
88 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 3.9/10