Leffavuosi 2010: hittejä ja huteja

Pieni elokuvablogi is back!

Vuosi alkoi hieman elokuvien kannalta surullisissa merkeissä, sillä Pete Postlethwaite kuoli tammikuun alussa 64-vuotiaana. Postlethwaite muistetaan monista loistavista elokuvista, kuten Epäillyt (The Usual Suspects, 1995), Isän nimeen (In the Name of the Father, 1993) ja Inception (2010), joka pääsi tämänvuotiselle elokuvien top-listalleni. Olin itse matkoilla Postlethwaiten kuoleman aikaan ja sain tietää miehen poismenosta vasta tänään.

Nyt katsellaan kuitenkin viime vuoden elokuvien parhaita ja pahimpia. Savotan aloittaa vuoden top 5-lista.

Top5: 2010
1. Toy Story 3 (2010), 9.6/10
2. Inception (2010), 9.5/10
3. Miesten vuoro (2010), 9.5/10
4. Suljettu saari (Shutter Island, 2010), 9.1/10
5. Paha perhe (2010), 9.1/10


Ensin tuntui ettei 2010 ollut leffavuotena kummoinen, mutta toisaalta kaikki top5 -elokuvani pääsivät omalle elokuvien top 100 -listalleni. Viisikon väliset erot ovat todella pienet ja mikä tahansa niistä olisi voinut napata vuoden ykköspaikan.

Luulin ensikatsomalta, että Toy Story 3:n tenho oli pelkkää nostalgiaa ja erään aikakauden loppua, mutta olin väärässä. Toisellakin katselukerralla leffa vakuutti yhä suuresti. Pixar on onnistunut trilogiansa huipennuksessa lähestulkoon täydellisesti. Hauska, nerokas ja koskettava. Kuinka paljon perusteluja vielä tarvitaan?

Inception toimi elokuvateatterissa täysillä. Elokuva oli parhaimmillaan jopa hypnoottinen. Listalle pääsi myös toinen Leonardo DiCaprio -nimike, Suljettu saari. Pidin molemmista leffoista, vaikka DiCaprion samankaltaiset roolisuoritukset jäivät häiritsemään pahemman kerran. Myös Suljetun saaren näin elokuvateatterissa. Mielestäni tällaiset vangitsevat, hypnoottiset trillerit ovat parhaimmillaan elokuvateatterissa, kun keskittyminen on täydellinen. Tietysti jossain silmäkulmassa on aina se urpo joka räpeltää kännykkäänsä viiden minuutin välein, mutta noin muuten.

Miesten vuoron näin ensi kertaa melko upeissa olosuhteissa. Lähes tyhjä Elokuvateatteri Star, leffan jälkeen katsojien (niiden muutaman) seassa hieno koskettava hetki, kun kenelläkään ei lopputekstien aikana ollut kiire lähteä paikaltaan. Yleisö katsoi lopputekstit loppuun asti ja niiden jälkeen teki kovasti mieli taputtaa. Elokuva on todellakin hieno ja erikoinen, sen aihe tärkeä. Toteutuksellisesti se muistuttaa minua jossain määrin vuoden 2009 mainiosta Kansakunnan olohuoneesta. Molemmissa dokumenteissa kohde kertoo vapaasti itsestään, elämästään ja ympäristöstään, häiritsemättä, keskeyttämättä. Lähestymistyyli vetoaa myös katsojaan, joka elokuvan ääressä hiljentyy, rauhoittuu ja pohtii.

Viimeinen listallepääsijä on Aleksi Salmenperän Paha perhe, josta kirjoitin pitemmästi jo hieman aiemmin. Listalle pääsi tosiaan peräti kaksi kotimaista elokuvaa. Finnkinon tiedotteiden ja yleisen uutisoinnin perusteella suomalainen elokuva on elänyt tänä vuonna nousukauttaan. Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Hyvälle kotimaiselle elokuvakerronnalle on aina tilaa.


Pelkkää suitsutusta tämä postaus ei tietenkään ole, vaan huomioon otetaan myös vuoden hämärät varjopuolet ja pettymykset. Koska vuoden 2010 leffoja ei mitenkään järisyttävää määrää tullut katsottua, olen typistänyt huonoimpien elokuvien listan kolmeen.


Bottom3: 2010
1. Tekken (2010), 2.4/10
2. Greenberg (2010), 3.5/10
3. Scott Pilgrim vastaan maailma (Scott Pilgrim vs the World, 2010), 5.5/10


Myös Tekkenistä löytyy jo pitempää ränttiä viime vuodelta. Sana katastrofi kuvaa elokuvaa vallan mainiosta. Ainakaan Tekken -pelisarjan faneille tätä ei voi suositella.

Toinen kolossaalinen pettymys oli Ben Stillerin tähdittämä Greenberg. Näin Stillerin parissa talk showssa mainostamassa leffaa ja pätkät leffasta näyttivät lupaavalta. Kiinnostuin leffasta jopa sen verran, että katsoin sen. Ja aloin haluta siihen tuhlaamaani ajan takaisin. Greenberg on jotain uskomattoman mitäänsanomatonta, mielenkiinnotonta, väritöntä, mautonta ja hajutonta. Jos Greenbergia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, sanoisin vain yksinkertaisesti tylsä. Ja ei, se ei ole tylsä siksi, että se ei ole perseilykomedia tai ns. perus-Stiller. Se on tylsä, koska on sen tylsä. Hahmot eivät kiinnosta, juoni ei kiinnosta, dialogi ei kiinnosta... T-y-l-s-ä.

Scott Pilgrim vastaan maailma kuuluu tämän vuoden box office -menestyjiin, muttei miellyttänyt minua lainkaan. Hahmot olivat aivan uskomattoman ärsyttäviä, etenkin inisevä päähenkilö. Miksi minua pitäisi kiinnostaa keneltä esiteini-ikäisen näköinen parikymppinen luuseri saa pesää? Sisällöltään Scott Pilgrim kumisee tyhjyyttään. Leffan ainoa meriitti tuntuu olevan hei, katsokaa, me tehtiin leffa joka näyttää videopeliltä/sarjakuvalta. Ihan superomaperäistä. Ja tämä kestää melkein kaksi tuntia! Ei, ei ja ei.


Myös listojen väliinputoajista löytyy maininnan arvoisia teoksia, niin hyvässä kuin pahassa. Supersankarifilmi Kick-Ass oli loistava kaikessa ad/hd vauhdissaan. Oli myös mukavaa nähdä Nicolas Cage pitkästä aikaa hyvässä leffassa. Dreamworks yllätti myös hyvällä elokuvalla, How to Train Your Dragon oli kelpo suoritus normaalisti liukuhihnameiningillä leffoja tekevältä firmalta.

Roman Polanski ohjasi Ghost Writerin, josta itse suurimmaksi osaksi pidin. Loppua kohden leffa meinasi väkisin vetää yli. Kotimaisista elokuvista myös dokumentti Reindeerspotting ja tositapahtumiin perustuva Prinsessa vakuuttivat. Molemmat olivatkin varsinaisia hittejä ja molemmista on jo olemassa aiemmat blogitilitykset. Tim Burton ohjasi muovinmakuisen Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland) -elokuvan, joka näytti välillä ihan hauskalta, mutta kuitenkin kaatui kaikkeen hengettömyyteensä.

Eikä 3D tuntunut missään. Vieläkään. Tätäkö on mainostettu yhtä tärkeänä askeleena elokuvakulttuurille kuin väriä ja ääntä aikoinaan? Uskomaton turhake, jonka vuoksi pulitat leffalipusta pari euroa enemmän. Ei kiinnosta. Mieluummin katson "vanhanaikaista" 2D leffaa tulevaisuudessakin. 3D-muovinpaloja ei tee mieli silmien eteen enää laittaa.


Lopuksi vielä linkit tämän blogin aiempiin postauksiin, joissa avaudun tämän vuoden leffasadosta:
Prinsessa
Reindeerspotting
Tekken
Paha perhe (ja kaksi muuta Aleksi Salmenperän elokuvaa)


Blogi täytti vuoden vaihteessa neljä kuukautta. Santo ja Disney Animated Classics -projektit jatkuvat edelleen aikanaan ja joululomilta on aika palata harmaaseen arkeen. Toivottavasti leffavuodelta 2011 löytyisi myös muutama merkittävä teos.