Viva luchadores!!

Santo -projekti on ollut joulukuun puolivälistä asti tauolla. Viikottain katsottuina maskimiehen seikkailut alkoivat tuntua puuduttavan samankaltaisilta ja mielenkiinnottomilta. Tauko teki ihan hyvää, sillä tämän batchin katsominen oli taas oikeasti hauskaa. Ja uusi Santo -suosikkikin löytyi siinä sivussa.


13. Blue Demon vs. Satanic Power (Blue Demon vs. el poder satanico, 1966)
Tässä leffassa Santolla on vain pieni cameo -rooli, mutta päätimme ottaa senkin mukaan projektiin. Pääosassa leffassa on toinen öljytty lucha libre -painija, Blue Demon. Joka muuten näyttää maskissaan erehdyttävästi apinalta.

Tarina alkaa vuodesta 1914. Kuolemaan tuomittu murhaaja odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa paikallisessa rangaistuslaitoksessa. Mies on kyvykäs hypnotisoija ja hänellä epäillään olevan yliluonnollisia kykyjä. Välttääkseen kuoleman hän hypnotisoi itsensä katatoniseen tilaan, jotta hänen epäiltäisiin kuolleen omia aikojaan. Murhaaja toivoo pääsevänsä ruumishuoneelle, josta aikoo paeta. Suunnitelma menee kuitenkin ns. reisille kun ruumiinavausta ei aiotakaan suorittaa, vaan murhaaja laitetaan multiin saman tien. Tästä lannistumatta mies pysyttelee katatonisessa tilassaan, kunnes haudanryöstäjät kaivavat kalmon ylös 50 vuotta myöhemmin.

Ja kun murhaaja vihdoin pääsee haudastaan (yhtä nuorena ja terveenä kuin 50 vuotta aiemmin) hän päättää lähteä killing spreelle. Hän päättää kostaa niille, jotka hautasivat hänen ruumiinsa. Siis hyvä esimerkki tyypistä, joka syyttää aina muita omista mokistaan. Koska kosto vanhoille äijänkäppänöille ja heidän perheilleen ei kuulosta tarpeeksi mielenkiintoiselta, murhaaja alkaakin valikoida uhreikseen nuoria naisia. 50 vuoden selibaatti on myös tehnyt tehtävänsä, eikä mies ilmeisesti saa pesää hypnotisoimatta naisia ensin. Mies hypnotisoi uhrinsa, sekstailee ja sitten tappaa. Win-win tilanne.

Blue Demon tulee kuvioihin, kun murhaaja tappaa hänen serkkunsa ja sieppaa tämän tyttöystävän. Sinimaskinen korsto vannoo nappaavansa roiston ja kostavansa serkkunsa kuoleman. Kuten Santo, myös Blue Demon on ikuisesti naamioitu ja pitää maskiaan jopa lukiessaan kirjaa oman kotinsa rauhassa. Mikä lie lapsuuden trauma on saanut miehet turvautumaan moisiin suojavarusteisiin.

Pikku hiljaa Blue Demon pääsee pahiksen jäljille ja saa tietää tämän taustan. Seuraa jahti ja yksi elokuvahistorian antikliimaksisimpia loppuratkaisuja. 

Ja mikä sitten on Santon rooli tässä leffassa? No, Santo käy vetämässä yhden painimatsin. Ja myöhemmin Santo tulee käväisemään Blue Demonin pukuhuoneessa kannustamassa tätä täysin luontevassa ja sujuvassa kohtauksessa. That's it. Olin jo odottanut, että Santo kirmaisi lopussa paikalle rasvattu ylävartalo auringossa kimallellen ja pelastaisi päivän. Mutta ei.

Blue Demon vs. the Satanic Power (Blue Demon vs. poder satanico, 1966)
Ohjaus: Chano Urueta
77 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 3.2/10


14. Baron Brakola (El Barón Brakola, 1967)
Santo kohtaa Draculan! Ei kun siis... Brakolan. Krhm...

Elokuvan alussa muinainen verenimijä Brakola nousee haudastaan ja ryhtyy etsimään käsiinsä muinaisen rakastettunsa sukulaisia. Erään painimatsin jälkeen Brakola hyökkää miehen kimppuun areenalla ja Santo pelastaa päivän painimalla vampyyrin kumoon. Mies kertoo Santolle tarinan Brakolasta ja siitä, miten myyttinen pahis etsii parhaillaan hänen tytärtään, joka on Brakolan heilan sukua. Mies on joutunut hylkäämään perheensä, jotta Brakola ei löytäisi heitä. Siirrytään ihan helvetin pitkään, lähes loputtomalta tuntuvaan sivujuoneen satojen vuosien taa. Siellä, 1600-luvun hämärissä Brakolan pahin vastustaja on Ritari hopeisessa maskissa, eli joku Santon esi-isistä. Brakola on rakastunut Rebecaan, nuoreen naiseen, joka antaa pahikselle pakit ja valitseekin Ritarin rinnalleen. Tästä suivaantunut Brakola muuttaa Rebecan vampyyriksi. Rebeca saa kuitenkin surmansa, eikä pari pääse viettämään ikuisuutta yhdessä.

Nyt Brakolan pahin vastustaja onkin Santo, Painija hopeisessa maskissa. Santon tehtävä on paikantaa Brakolan salainen piilopaikka ja surmata vastustajansa iskemällä puinen vaarna tämän sydämen läpi. Käytännössä leffan juoni on sama kuin aiemman Diabolical Hatchetin, jossa myös matkattiin vuosisatojen taa ja Santo joutui peittoamaan Saatanalle sielunsa myyneen pahiksen, koska hänen maskipäinen esi-isänsä oli heilastellut väärän naisen kanssa. Leffojen draamankaari on myös häkellyttävän samankaltainen. Molemmat leffat päättyvät siihen, että Santo hiippailee ympäriinsä pahiksen piilopaikassa ja lopulta selättää nämä hienoilla painimuuvseillaan. Jee!

Ja jos Diabolical Hatchet oli perseestä, niin miettikää millainen teos tämä sitten on! Huh. Vaikka muutamia ihan huvittavia perseilyominaisuuksia leffasta löytyykin, loppua kohden meno alkaa puuduttaa pahemman kerran. Ei, ei voi suositella. Kenellekään. Ikinä. Jos ymmärrätte mikä teille on hyväksi, pysytte visusti erossa tästä hirvityksestä.

Baron Brakola (El Barón Brakola, 1967)
Ohjaus: José Diaz Morales
77 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 2.9/10


15. Santo ja marsilaisten hyökkäys (Santo contra la invasion de los marcianos, 1967)
Epätoivo meinasi jo iskeä, sillä viimeisimmät Santo -leffat ovat olleet, no, surkeita. Edes satunnaiset perseilykohtaukset eivät ole pelastaneet niitä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että suunta muuttuu.

Joku tarkkaavainen saattoi jo huomata, että leffan nimi on tällä kertaa englannin sijasta suomeksi. Epäilen vahvasti onko Santo ja marsilaisten hyökkäys virallisesti julkaistu Suomessa, mutta YLE Teema esitti sen tällä nimellä viime syksynä. Hieno hetki suomalaisessa TV-historiassa. Joka tapauksessa, nimihän kertoo jo kaiken oleellisen.

Marsilaiset laskeutuvat Maahan, tarkemmin ottaen Meksikoon (tietysti). Marsilaiset näyttävät ihan tavallisilta ihmisiltä, ainoita erottavia tekijöitä ovat oudot kypärämäiset päähineet ja erikoiset vyöt, joiden vipua vetämällä he voivat teleportata itsensä paikasta A paikkaan B. Miespuoliset marsilaiset ovat paidattomia, tiukoissa futuristisissa trikoissa hengailevia korstoja, kun taas naismarsilaiset ovat häikäisevän kauniita viettelijättäriä vähäisissä pukeissa. Mikä yllätys. :)

Marsilaiset keskeyttävät TV-lähetykset Meksikossa kertoakseen ihmisille ilkeistä suunnitelmistaan. Marsilaisten pelottavat, suorastaan barbaariset, ehdot ovat nämä: joko Maan asukkaat lakkaavat sotimasta ja lopettavat ydinkokeet tai marsilaiset nukettavat koko planeetan. Jep, marsilaiset vaativat rauhaa maan päälle tai turpaan tulee. Eiväthän ihmiset tällaiseen orjuuttamiseen voi suostua!

Eivätkä suostukaan, siitä Santo pitää huolen. Hopeanaamio lähtee sotaan marsilaisia vastaan. Hän on ainoa, jonka onnistuu vastustaa marsilaisten aseita, jotka vaporisoivat normaalit ihmiset taivaan tuuliin. Tästä syystä marsilaiset myös kiinnostuvat erityisesti Santosta ja haluavat viedä tämän kotiplaneetalleen tutkimuksiin. Lukuisat kaappausyritykset kuitenkin epäonnistuvat ja marsilaiset joutuvat antautumaan Santon mahtavuuden edessä.

Marsilaisten hyökkäys oli äärimmäisen piristävä poikkeus Santo -leffojen sarjassa. Vaikka leffan tunnistaakin sarjaan kuuluvaksi, tekele jaksaa viihdyttää loppuun saakka, eikä junnaa yhtä pahasti kuin edeltäjänsä. Voi johtua osittain siitä, että painikohtauksia on huomattavasti vähemmän. Marsilaisten hyökkäys on muutenkin B-leffa sieltä paremmasta päästä. Viihdyttävä, tökeröllä tavalla hauska ja yritystäkin piisaa. 60-luvun sci-fi/ufo/avaruusvillitystä käytetään häikäilemättä hyväksi ja mikäpä sen parempi konsti koittaa myydä yleisölle elokuva mystisestä sankaripainijasta. Sci-fi -perseilyt ovatkin monesti B-leffoista viihdyttävimpiä.

Itseäni muuten hieman hämmensivät Santon painimuuvsit, joissa maskipää on aina tunkemassa päätään jonkun haarojen väliin. Hmm.

Ehdottomasti paras Santo tähän mennessä, tästä on hyvä jatkaa.

Santo ja marsilaisten hyökkäys (Santo contra la invasion de los marcianos, 1967)
Ohjaus: Alfredo B. Crevenna
90 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 7.2/10