perjantai 17. syyskuuta 2010

Kellokosken Prinsessan elämänvaiheet

Prinsessa
(2010) 


Finnkino sai taas eilen minusta asiakkaan, kiitos Superpäivän. Pienen mietinnän jälkeen päätimme käydä katsomassa Prinsessan (2010). Muut mielenkiintoiset oli jo nähty tai näytökset olivat liian aikaisin. Lisäksi kotimainen elokuva on alkanut viimeisen vuoden aikana kiinnostaa aiempaa enemmän.

Prinsessa on tositapahtumiin perustuva fiktiivinen elokuva Anna Lappalaisesta (1896-1988), joka sairastui nuorena skitsofreniaan. Äidin hylkäämästä Lappalaisesta tuli Kellokosken mielisairaalan vakituinen asukas. Kun nainen alkoi kuvitella olevansa kuninkaallinen prinsessa, häntä yritettiin parantaa kaikin keinoin. Ajan parannuskeinot olivat tietenkin nykynäkökulmasta vähintäänkin erikoisia.


Hän vietti sairaalassa yli 50 vuotta ja eli koko tuon ajan Prinsessana. Hän oli elämäniloinen hyväntekijä, joka toi valoa ja toivoa ympärilleen. Mielisairaalan hän kuvitteli palatsikseen. Prinsessana hän oli onnellisempi kuin koskaan, eikä mikään parannuskeinokaan toiminut harhojen poistamiseksi. Lopulta mielisairaalan henkilökuntakin lähti leikkiin mukaan ja puhutteli Lappalaista Prinsessana tämän elämän loppuun saakka. Hänestä tuli rakastettu hahmo niin sairaalassa kuin sitä ympäröivässä kyläyhteisössäkin. Kellokoskelle pystytettiin Prinsessan muistomerkki vuonna 1995.

Prinsessan tarina on ainutlaatuinen ja karkean kaunis. Se on osoitus siitä, miten hulluutta on monenlaista. Täytyykö kaikki hullut parantaa? Jos nainen on onnellisempi kuvitelmissaan, pitäisikö hänen vain antaa elää niissä? Miksi elämäniloinen, hyväntahtoinen nainen pitäisi riuhtoa väkisin takaisin omaan arkeensa, jossa hän vain olisi onneton ja masentunut?

Elokuva alkoi hieman takerrellen, mutta parani lopulta koko ajan. Alun kuvat olivat kuin välähdyksiä, joista ei saanut kiinni. Myös loppu oli hieman pettymys. Alun ja lopun väliin jäävä aika oli kuitenkin erinomaisesti käytetty. Itse tarinan sivussa mielenkiintoa herätti ajankuvaus ja menneet mielisairaiden hoitomuodot. Insuliinishokkeja, sähköiskuja, lobotomia... Vaikka todellisuus ei varmaan nykyäänkään ole kaunis, onneksi asiat eivät ole kuten ennen.


Näyttelijäsuoritukset olivat koskettavia ja aitoja. Varsinkin Prinsessaa esittävä Katja Kukkola teki loistavaa työtä. Prinsessan hovineitiä Christina von Heyrothia esittävässä Krista Kososessa on jotain oudosti puoleensa vetävää itsetuhoista viehätystä. Elokuva vilisee muutenkin Suomen eturivin näyttelijöitä. Kastiin lukeutuvat mm. Samuli Edelmann (josta en ole oikein koskaan välittänyt) ja Peter Franzén (joka näyttelee rähjäistä juoppoa, taas). Valopilkkuja olivat sivuosien Pirkka-Pekka Petelius (eipä olisi uskonut) ja Paavo Westerberg (oma lapsuuden suosikkini). Kuriositeettina pienissä sivurooleissa vilahtavat myös PMMP:n Paula Vesala ja Scandinavian Music Groupin laulaja Terhi Kokkonen.

Lyhyesti sanottuna Prinsessa on kokonaisuudessaan aavistuksen keskivertoa parempi elokuva, joka kannattaa käydä katsomassa ilman turhia ennakkoluuloja ja avoimin mielin. Silloin siitä saa eniten irti.

Prinsessa (2010)
Ohjaus: Arto Halonen
100 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.5/10

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että pisit elokuvasta. Oli sitä sen arvosta tehtäväkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ummikkona, eli en tiennyt Prinsessan taustoja, - elokuva oli kaikessa mukaansa tempaivaisuudessaankin hiukan hämmentävä. Valotusta taustoihin oisin kaivannut enempi (joskin sivistykseen kuulunee tietää niistä jo valmiiksi). Siltikin, joskin googlettamaan oli mentävä saadakseen täyden annin - tämä oli erilainen. koskettava ja samalla humorisitinen kuva. Ironiaa tai mitä lie. Suosittelen lämpimästi kaikille! Näyttelijävalinnat tosi hyvät (huolimatta näitä ennakkoasenteita..) Erinomaista työtä. Suosittelen.

      Poista