Ensin pieni ilmoitusluontoinen asia. Bloginpitäjä kärsii tällä hetkellä pahasti internetittömyydestä. Haluan suuresti ja yritän parhaani mukaan saada silti postauksia tehtyä ensi viikollakin.
Ja tosiaan, maanantaina käynnistyy Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali, ja olen ainakin semi-tiukasti menossa mukana. Tämän vuotinen festari on laaja kuin mikä ja katsottavaa riittää.
Mutta nyt siis pääosassa Santo ja Santo -projektin kolmas postaus!
7. Santo vs The Diabolical Brain (Santo contra el cerebro diabolico, 1963)
Kolmas Santo -leffa, jonka on ohjannut Federico Curiel ja jossa seikkailevat reportteri Virginia ja etsiväpoikaystävä Fernando sidekickeineen. Tällä kertaa Fernando saa tietää Virginian lähteneen haastattelemaan pahamaineista rikospomoa Refugio Canalesia ja jääneen sille tielleen. Täytyy antaa kyllä pointseja poikaystävälle, joka ei ole tytöstään edes huolissaan, vaikka ei ole kuullut tästä mitään kolmeen päivään. No, kuultuaan Virginian katoamisesta Fernando lähtee kuitenkin kavereineen (en vieläkään muuten tiedä mikä tuon duden nimi on) cowboyksi naamioituneena etsimään Virginiaa jostain aavan erämaan laidalla sijaitsevasta tuppukylästä.
Miesten valepuvut eivät huijaa oikeastaan ketään, vaan perille saavuttuaan heitä epäillään heti. Rikospomon kätyrit saavat tietää etsivän saapuneen kaupunkiin, kun he löytävät Fernandon poliisimerkin miesten hotellihuoneesta. Kömpelöt kätyrit löytävät myös Santon antaman X-Alphan ja soittavat vahingossa supersankarillemme. Santo ymmärtää ystäviensä olevan vaarassa ja lähtee paikalle heti seuraavan, juonellisesti täysin turhan, painimatsin jälkeen. Ihmeelliset ovat sankarin prioriteetit.
Samaan aikaan Virginia on soluttautunut töihin Canalesin kantakapakkaan onkiakseen tietoja lehtijuttua varten. Kun Virginia pääsee läheisiin kosketuksiin itse pomon kanssa, homma käy nopeasti vaaralliseksi kaikkien terveydelle.
Tässä on kenties awesomein Santo -leffa tähän mennessä. Jo ensimmäisen osion aikana nähdään ajojahti, jossa rikolliset ja poliisit ampuvat toisiaan autoista, kapakkatappelu, cowboyetsivät ratsastamassa erämaassa... Wow, tässähän on vaikka mitä! Lopun kohtaus, jossa Santo estää kirjaimellisesti omin käsin lentokonetta nousemasta maasta ansaitsee myös oman mahtavuusmainintansa. Tätähän voi jo suorastaan suositella!
Santo estää pahisten pakomatkan silkalla eläimellisellä voimalla. On se äijä.
Santo vs the Diabolical Brain (Santo contra el cerebro diabolico, 1963)
Ohjaus: Federico Curiel
78 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 6.8/10
8. Santo in the Wax Museum (Santo en el museo de cera, 1963)
Tämä on siis se Santo, jonka ansiosta tällainen projekti sai periaatteessa alkunsa. Viime vuoden IIKissä viimeisenä leffana esitetty Santo in the Wax Museum oli dubattu englanniksi ja Santoa kutsuttiin amerikkaversiossa Samsoniksi. Paitsi silloin, kun kehäpainia seuraava yleisö huusi sankaria nimeltä. Eivät vissiin viitsineet sitä dubata.
Kuten nimi kertoo, tällä kertaa seikkaillaan vahamuseossa. Valokuvaaja Susana saapuu Dr. Karolin vahamuseoon ottamaan kuvia lehtijuttua varten. Toisella visiitillään museoon nainen katoaa salaperäisesti. Kuvaajan sisko ja siskon sulhanen soittavat poliisille, kun Susanaa ei kuulu illalla kotiin. Kun poliisit tekevät visiitin Dr. Karolin luo, mies päättää ottaa yhteyttä Santoon, sillä hän epäilee, että hänet yritetään lavastaa syylliseksi. Santo ryhtyy tutkimaan tapausta vähän joka suunnalta. Ja painii siinä välissä.
Käy ilmi, ettei Dr. Karolilla todellakaan ole ns. puhtaat jauhot pussissa. Mies kidnappaa viattomia ihmisiä ja tekee näistä vahanukkeja museoonsa. Myös Susana on joutunut pahan tohtorin nappaamaksi. Ellei Santo poliisikavereineen pidä kiirettä, Susanasta tulee seuraava vahanukke Dr. Karolin monsterikokoelmaan.
Ensimmäinen kommentti, mitä keksin on, että painia on ihan helvetisti. Vielä kun painikohtaukset eivät edes mitenkään liity juoneen... Santo on tässä leffassa jotenkin mukana jo alkukahinoista saakka. Maaginen telkkari, joka näkee kaiken, on myös palannut kuvioihin. Siitä iso plussa. Ihan viihdyttävä tekele, mutta liika paini alkaa puuduttaa ja pahasti. Jos kestää katsella kolmasosan leffasta miehiä painimassa tiukoissa trikoissa, tämä leffa lienee kivuton kokemus. Dr. Karol on ihan jees pahis, eikä juonikaan ole sieltä paskimmasta päästä.
Viime vuotisen IIK:n lisäksi Santo in the Wax Museum on kiertänyt enkkudubbauksilla muitakin Suomen filmifestareita. Jos sattuu eteen, niin tästä Santo -fanitus on ihan hyvä aloittaa.
Maaginen telkkari Santon maagisessa telkkarissa! OMG.
Santo in the Wax Museum (Santo en el museo de cera, 1965)
Ohjaus: Alfonso Corona Black & Manuel San Fernando
92 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 5.5/10
9. The Diabolical Hatchet (El hacha diabólica, 1965)
Oudoin Santo -pätkä tähän mennessä. Vain n. 75 minuuttinen tekele tuntui kestävän ikuisuuden. Kehäpainiakin tuntuu olevan enemmän kuin ikinä, ehkä jopa enemmän kuin Wax Museum -leffassa
Elokuva alkaa 1600-luvun hämäristä, jossa kaapuihin pukeutuneet ihmiset saattelevat hautaan hyväntekijänsä, Santon. Mitä vittua, saatat kysyä ja ymmärrän täysin. Kaapuhemmojen lähdettyä Santon haudalle ilmestyy mustaan maskiin verhoutunut painija, joka heiluttaa kirvestään ja vannoo, ettei anna Santon levätä ikinä.Nykyajassa nykyajan Santolla on edessä peruspainimatsi, jonka keskeyttää mustiin pukeutunut painija The Black Mask eli.... Musta Naamio? No, anygays, Black Mask yrittää kahdesti hutkia Santoa kirveellä, mutta epäonnistuu. Lopulta salaperäinen pahantekijä katoaa kuin tuhka tuuleen. Santo vie kirveen tohtorikaverilleen ja yhdessä he pyrkivät selvittämään murhamiehen henkilöllisyyden. Käy ilmi, että Santon juuret vievät kauas 1600-luvulle. Kaksikko matkustaa menneisyyteen oudon härvelin avulla.
1600-luvulla he näkevät, kuinka kaksi miestä taistelee ihanan Isabelin rakkaudesta. Toinen miehistä palvoo jotain saatanallista lepakkopatsasta. Saadessaan kilpakosijansa miekasta, mies pyytää paholaiselta parannusta haavaansa. Hän myy sielunsa lepakkosaatanalle, saa ylleen mustat trikoot ja käteensä kirveen ja muuttuu Black Mask -painijaksi. Aika paska diili, imho. Uudessa evil -muodossaan mies ottaa Isabelin vangiksi ja kahlitsee tämän kotinsa kellariin. Selvästi rakkautta ilmassa. Epätoivoisena kilpakosija yrittää etsiä neitoa ja kääntyy lopulta salaperäisen, huonoissa lavasteissa asuvan miehen, Abracan, puoleen. Abraca muuttaa hänet Santoksi, hyväksi painijaksi, jonka tulee pitää kasvoillaan hopeanaamiota. Hänen tehtäväkseen muodostuu Black Maskin päihittäminen.
Kun Santo ja tohtori palaavat takaisin nykyaikaan, he ymmärtävät, että Santon tulee etsiä Isabelin jäännökset ja voittaa Black Mask. Sitten seuraa painia ja ylipitkä osio, jossa Santo hiippailee hiljaa Black Maskin entisessä asuintalossa. Hohhoijaa.
Kuten juonikuvauksesta voi päätellä, tämä Santo on erilainen kuin muut. Ensinnäkin, tässä Santo on oikeasti pääosassa. Santo on se, joka on pulassa eli sankaria nähdään kerrankin elokuvan alusta loppuun saakka. Juoni saattaa kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, on aikamatkailua ja vuosisatoja vanhoja kirouksia sun muuta. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin yksi tylsimpiä Santo -leffoja tähän mennessä. Usea kohtaus venähtää liian pitkäksi, eikä muutamalla kohtauksella ole juonen kannalta mitään funktiota (tässä leffassa tämä kuvaus pätee muihinkin kuin painikohtauksiin). Yritys hyvä, toteutus surkea.
Santo hempeilee. Score!
The Diabolical Hatchet (El hacha diabólica, 1965)
Ohjaus: José Diaz Morales
75 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 3.2/10
Yhdeksän katsottu, 45 jäljellä. Tässä voi vielä hetki vierähtää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti