Tällä kertaa LEF on liikkeellä erittäin järeällä ohjelmistolla. Välillä tahtoo olla vaikeuksia valita, mitä kävisi katsomassa, eikä kaikkiin mielenkiintoisiin näytöksiin voi millään ehtiä. Oma LEF -raporttini tulee varmaan useammassa osassa, sillä en halua käsitellä liian montaa leffaa samassa postauksessa. Viikon verran leffoja + joku 200 tagia yhdessä postauksessa = eeeei hyvä.
Kuten jo aiemmin mainitsin, kärsin syvästi jo viikon jatkuneesta internetittömyydestä, eikä pysyvää ratkaisua ole vielä saatavilla. Joten postaustahti voi olla aika satunnainen.
Nyt kuitenkin itse asiaan!
Maanantai 15.11.
Appelsiinityttö (Appelsinpiken, 2009)
Jostein Gaardnerin romaaniin perustuva norjalaiselokuva Appelsiinityttö sai kunnian olla ensimmäinen festarileffani. Elokuva näytettiin festivaaleilla osana Kasvukipuja -sarjaa.
Elokuvassa Georg saa 16-vuotissynttärilahjakseen kirjeen kymmenen vuotta aiemmin edesmenneeltä isältään Jan Olavilta. Aluksi Georg kieltäytyy lukemasta kolmeosaista kirjettä, mutta lähtiessään pääsiäisenä hiihtoreissulle vuoristoon, hän ottaakin kirjeen mukaansa ja uppoutuu sen maailmaan. Kirje paljastuu isän kertomaksi tarinaksi. Elokuva alkaa seurata kahta rinnakkaista juonta. Toisessa Georg lukee isänsä kirjettä, hiihtää muiden nuorten kanssa mökiltä toiselle ja pikkuisen ihastuu ihanaan Stellaan.
Sivujuonessa seurataan Georgin isää Jan Olavia. Eräänä päivänä hän näkee raitiovaunussa ihanan tytön, jolla on paperipussillinen appelsiineja. Tyttö nousee pois seuraavalla pysäkillä, mutta jää kummittelemaan Jan Olavin mieleen. Mies alkaa etsiä ihastustaan kaikkialta, eikä voi lakata ajattelemasta appelsiinityttöä. Etsintä vie hänet lopulta kauas Espanjan lämpöön asti.
Lukiessaan kirjettä Georg alkaa nähdä yhteyksiä oman elämäntilanteensa ja isänsä etsinnän välillä. Mitä tosirakkaus on ja voiko rakkaus kestää ikuisesti? Pitäisikö hänen kertoa tunteistaan suloiselle Stellalle?
Tuskin tarvitsee erikseen mainita, että tarina on vähintäänkin ennalta-arvattava. Mitään suuria yllätyksiä leffa ei tarjoa, vaikka niin oli selvästi tarkoitus. Kuvamaailma on parhaimmillaan kiehtova ja moniulotteinen. Espanjan lämpimät sävyt vaihtuvat käden käänteessä Norjan lumisiin vuoristomaisemiin. Kiteytettynä: ihan kelpo hömppä, jos kovasti kaipaa romantiikkaa.
Appelsiinityttö (Appelsinpiken, 2009)
Ohjaus: Eva Dahr
84 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 5.3/10
I Am Kalam (2010)
Festarien virallisena avajaiselokuva nähtiin intialainen I Am Kalam. Elokuva osallistuu festivaalin kilpasarjaan, josta lapsituomaristo valitsee voittajan, joka palkitaan Kalevan myöntämällä 3000 euron palkinnolla. Lisäksi kansainvälinen CIFEJ-tuomaristo valitsee oman voittajansa.
Elokuvan päähenkilö on nuori poika Chhotu (jolla on maailman levein hymy, oikeasti). Äiti jättää Chhotun töihin setänsä Bhatin pieneen tienvarsiravintolaan. Perhe on köyhä, eikä äidillä ole varaa laittaa Chhotua kouluun. Poika on kuitenkin ikäisekseen fiksu ja oppii nopeasti uusia kieliä ravintolaan saapuvilta reppumatkaajilta. Iltaisin hän lukee paljon kirjoja. Eräänä päivänä Chhotu näkee Intian presidentin A.P.J. Abdul Kalamin puheen, jossa hän kertoo, että kohtalonsa voi muuttaa kovalla työllä. Puhe inspiroi Chhotua. Intiassa on uskomus, että kohtalo määrää onko joku köyhä vai rikas, menestyvä vai luuseri. Chhotu alkaa kutsua itseään Kalamiksi.
Eräänä päivänä Kalam tapaa nuoren prinssin Ravijayn, joka käy koulua. Pojat eivät saisi olla keskenään ystäviä, sillä he ovat kastiluokassa eri arvoisia. Salaa he kuitenkin tapaavat toisiaan ja leikkien lomassa opettavat toisilleen kieliä. He ovat toistensa ainoat samanikäiset ystävät. Mestoille saapuu myös Bhatin sydämen varastanut ranskalaisnainen, joka ihastuu Kalamin ystävällisyyteen ja älykkyyteen. Hän haluaisi laittaa Kalamin kouluun Delhiin.
Aluksi Kalamin tyyli vaikutti jotenkin etäiseltä. Luultavasti kyseessä on sama kulttuurisekoaminen kuin esimerkiksi ensimmäisiä iranilaisia elokuvia katsoessa. En nimittäin muista koskaan aiemmin nähneeni intialaista elokuvaa, vaikkakin Intiassa kuvattuja ja intialaisista kertovia elokuvia olenkin jonkin verran nähnyt. Kun tyyliin ja menoon tottui, leffan parissa viihtyi hyvin. Tarinan merkitystä ja sanomaa täytyy katsastaa intialaisesta vinkkelistä. Sanoma, kuka tahansa voi muuttaa oman kohtalonsa, risteää intialaisen kohtaloon alistumisen kanssa.
I Am Kalam (2010)
Ohjaus: Nila Madhab Panda
84 minuuttia
Traileri (IMDb -sivua ei löytynyt, jos joku löytääpi niin huikatkaa)
Oma arvosana: 6.9/10
Autokoulun takia tiistain festaroinnit jäivät väliin. Keskiviikon aamupäivässä tuli kuitenkin kirittyä muutaman leffan verran. Aamun näytöksissä vieraili myös elokuvien tekijöitä kertomissa omista töistään.
Keskiviikko 17.11.
Tulitikku-ukko (L'uomo fiammifero, 2009)
Lasten elokuvafestarien teemana on tänä vuonna Italia. Käväisin katsomassa kilpasarjan elokuvan Tulitikku-ukko keskiviikkoaamuna. Paikalla oli myös ohjaaja Marco Chiarini, joka kertoi elokuvastaan esityksen jälkeen ja vastaili yleisön kysymyksiin.
Elokuvan keskiössä on 11-vuotias Simone -poika, joka uskoo, että Kuussa asuva Tulitikku-ukko tulee pian Maahan. Jos sattuu olemaan niin onnekas, että näkee Ukon, kaikki toiveet käyvät toteen. Simonen mielikuvitusmaailma on vahva (ja valtava). Yhdessä erikoisten ystäviensä, kuten lentävän possun Ninon, pimeässä asuvan Markin ja säteilevän tytön kanssa hän etsii todisteita siitä, että Tulitikku-ukko on saapumassa kukkulalle hänen kotinsa lähelle. Mielikuvitusmaailmaan pääsee mukaan myös ihana Lorenza -tyttö, jonka serkku Rubio aiheuttaa mutkia matkaan. Simonen ankara isä ei usko Tulitikku-ukkoon ja pitää poikansa intoilua silkkana tyhjänpäiväisenä hölynpölynä.
Elokuva on saanut kiitosta värikkäästä visuaalisesta tyylistään, eikä suotta. Elokuva yhdistelee ihailtavasti videokuvatun materiaalin sekaan muun muassa piirroksia. Stop-motion tekniikkaakin leffassa nähdään. Hahmot, kuten Setä Levy, joka puhuu äänilevyjen kautta, ovat ihanan mielikuvituksellisia ja hauskoja. Lastenelokuvaksi Tulitikku-ukko on yllättävänkin kypsä ja kaunistelematon. Tarina etenee nopeasti, eikä jätä suurempia hengähdystaukoja. Tekijät ovat selvästi antaneet mielikuvituksensa laukata täydellä teholla ja sekös katsojalle passaa. Yksi parhaita näkemiäni lastenelokuvia, jos animaatioita ei lasketa.
Chiarini itse kertoi elokuvansa kertovan siitä mielikuvitusmaailmasta, jollainen jokaisella lapsella on. Siitä, millaisia asioita vain lapset osaavat kuvitella. Äidin kuoltua Simonen isä on menettänyt kykynsä olla onnellinen. Simone ei halua mitään niin paljon kuin voida olla onnellinen, kuten ennen äitinsä kuolemaa. Hän haluaisi, että isäkin uskoisi maagiseen Tulitikku-ukkoon.
Tulitikku-ukko (L'uomo fiammifero, 2009)
Ohjaus: Marco Chiarini
81 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.8/10
Pääosassa Maja (Prinsessa, 2009)
Ruotsalaiselokuvan päänäyttelijä Zandra Andersson saapui myös keskiviikkona kertomaan elokuvasta Pääosassa Maja.
Elokuva kertoo teini-ikäisestä lukiolaisesta, Majasta, joka haluaisi olla kuuluisa näyttelijä. Ylipainoisen ja kömpelön Majan itsetunto on kuitenkin nollissa, sillä koulussa hän jää aina ulkopuoliseksi. Näytelmäkerhossakaan hänen lahjojaan ei arvosteta, mutta silti kerho on hänen pakopaikkansa. Häissä Maja tapaa videokuvaajan, Erikan, ja pyytää tätä tekemään dokumentin itsestään. Siten kaikki näkisivät, millainen hän oikeasti on. Kun Erika ei onnistu myymään dokumenttiaan TV-yhtiöille sellaisena kuin se on, hän päättääkin tehdä Majasta viihdettä saadakseen levityssopimuksen.
Vaikka elokuvan asetelma on monilta osin aika perussettiä (muka-ystävä, joka pettää, ylipainoinen koulukiusattu/hyljeksitty teini...) se tuo aiheeseensa jotain uutta. Ilmeikäs Zandra Andersson tekee loistavaa työtä Majana. Hahmona Maja on sympaattinen ja häneen on helppo samaistua. Ainakin jos siis on ollut koulussa se outsaideri, minä ainakin olin. Elokuva on maanläheinen ja tarinassa on helppo elää mukana.
Esityksen päätteeksi Zandra Andersson vastaili lyhyesti yleisön kysymyksiin ja jutusteli muutenkin elokuvasta. Oli periaatteessa yllätys ja toisaalta taas ei, että aamun Tulitikku-ukko -näytöksen lapset katsoivat ko. elokuvan suuremmalla keskittymisellä ja esittivät enemmän kysymyksiä Chiarinille, kuin Majan teiniyleisö Anderssonille. Zandran jutellessa yleisölle takaani kuului säännöllinen: "Miks kaikki kysyy jotai. Ei päästä koskaa pois täältä." Samoin itse leffan aikana jossain päin yleisöä joku mölisi jatkuvasti, kun taas nuorempien seurassa Tulitikku-ukkoa katsottiin yllättävänkin hiljaa. Lienee sitä kuuluisaa teinikapinaa se. :)
Pääosassa Maja kuuluu festivaalin Kasvukipuja -sarjaan. Olin todella yllättynyt miten hyvä ja tasapainoinen leffa Maja oli. Katson ehkä vähiten juuri nuorten elokuvia, sillä oma vähemmän mukava teini-ikä liippaa vielä turhan läheltä.
Pääosassa Maja (Prinsessa, 2009)
Ohjaus: Teresa Fabik
91 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 7.2/10
Festarithan ei tähän lopu, eli ainakin toinen osa höpinää lasten- ja nuortenleffoista vielä tulee. Sitten kun tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti