Kaikista tunnetuin veljeksistä on tietysti sanavalmis Groucho Marx, jonka look kyyryä kävelyasentoa, viiksiä ja laseja myöten on suorastaan ikoninen. Grouchon kaltaisia hahmoja löytyy mm. Warner Brotherin vanhoista piirretyistä. Groucho on yhä kiistaton sutkautuksien kuningas, jolta löytyi elinaikanaan nopsaan sanottavaa asiaan kuin asiaan. Miehen sosiaalisesta elämästä on paljon legendaarisia tarinoita, samoin kuin hänen kirjeenvaihdostaan.
Harpo ja Chico eivät myöskään olleet mitään seinäruusuja elokuvissa, vaikka kumpikaan ei juuri julkisuuden valokeilassa viihtynyt. Mykkyydessään Harpo on Grouchon vastakohta. Iäti hiljainen hahmo kommunikoi muiden hahmojen kanssa ilmeillä, eleillä ja tuuttaamalla erilaisia torvia. Lisäksi Harpon takin sisuksista löytyy aina kaikkea, mitä kukaan voi koskaan tarvita. Tai paremminkin kaikkea mitä kukaan ei koskaan tarvitse. Harpo on elokuvissa vetänyt takkinsa sisältä mm. molemmista päistä palavan kynttilän. Chico puhuu omalla erikoisella italialaisella aksentillaan, eikä hänen puheissaan useimmiten ole mitään järkeä. Parhaat sanaleikit elokuvissa käydään juuri Chicon ja Grouchon välillä.
Harpo, Zeppo, Chico ja Groucho elokuvassa Neljä nolattua neroa.
Veljesten elokuvissa asetelma on yleensä samankaltainen. Groucho on arvovaltainen, mutta päästään laho hahmo, Chico löyhämoraalinen huijari ja Harpo vähän naiivi, mutta nokkela taskuvaras. Zeppo puolestaan näyttelee ensimmäisissä elokuvissa useimmiten Grouchon assistenttia tai sihteeriä, myöhemmissä elokuvissa häntä ei nähdä enää ollenkaan. Grouchon ihastuksen kohdetta, äveriästä hienostorouvaa, esittää useissa elokuvissa jo näissä piireissä lähes legendan asemaan noussut Margaret Dumont. Parhaimmillaan tuntuu, ettei Dumontilla oikeastikaan ollut mitään käsitystä siitä miten paljon pilaa hänen kustannuksellaan elokuvissa tehtiin. Dumont on komediahistorian parhaita straight-hahmoja.
Lisäksi osa kohtauksista kulkee elokuvasta elokuvaan hieman saman kaavan mukaan. Toistuvia teemoja ovat mm. veljesten musiikkinumerot (Harpo soittaa harppua, Chico pianoa, Groucho ja Zeppo laulavat) ja Grouchon ja Chicon käymä keskustelu, josta kumpikaan ei ymmärrä mitään. Vaikka asetelmat ovatkin samat ja juoni yleensä vain tekosyy veljesten sekoilulle, en muista yhtään kertaa jolloin nämä elokuvat eivät olisi saaneet hymyä huuleen huonona päivänä.
Tässä postauksessa on jokaisen leffan lopussa muutama omia suosikkireplojani. Lähinnähän ne tulevat Grouchon suusta. Sukkela mies.
Kookospähkinöitä (The Cocoanuts, 1929)
Marxien virallinen filmidebyytti, joka on enemmänkin filmattua teatteria kuin varsinaista elokuvaa. Kuvanlaatu ei näihin päiviin ole säilynyt mitenkään hurjan terävänä, vaan vaihtelee suuresti kohtauksesta toiseen.
Groucho on floridalainen hotellinomistaja Hammer, joka haluaa haalia rahaa nopeasti ja paljon. Hotelli on kuitenkin konkurssin partaalla, eivätkä maakaupatkaan suju toivotulla tavalla. Zeppo on Hammerin apulainen Jamison. Harpo ja Chico puolestaan saapuvat hotelliin aikeinaan putsata sen harvat, mutta varakkaat asukkaat rahoistaan ja arvoesineistään. Hotellissa yöpyy mm. rikas rouva Potter (Dumont). Ohimennen veljekset tulevat avittaneeksi Potterin tyttären romanssia köyhäsukuisemman arkkitehdin kanssa. Harpo ja Chico löytävät huijarinsydämestään hyvyyttä, kun arkkitehtiä syytetään koruvarkaaksi ja auttavat todistamaan miehen syyttömyyden.Vaikka Kookospähkinöitä on veljesten alkukauden elokuvista huonoin, on yhdessä kohtauksessakin parempia gageja kuin useimpien koomikoiden koko uralla. Ehdoton suosikkikohtaukseni on Grouchon tolkuton maakauppa, jota Chico sekoittaa parhaansa mukaan. Yksi klassikkokohtaus on myös Grouchon ja Chicon viaduktikeskustelu, joka paisuu absurdeihin mittoihin. Oikeastaan elokuvaa on itsessään vaikea haukkua huonoksi, enemmänkin sitä rasittavat turhemmat laulu- ja tanssikohtaukset. Vaikka Marx-veljesten elokuvat ovat aina olleet musikaalisia, tämän leffan luritukset alkavat pitemmän päälle vähän ärsyttää. Olisi edes Groucho laulamassa.
Veljekset itse inhosivat valmista elokuvaa yli kaiken ja legendan kertoo, että he yrittivät ostaa filmimateriaalin Paramountilta polttaakseen sen. Julkasun jälkeen elokuvasta tuli kuitenkin suuri menestys ja veljeksille oivallinen ponnahduslauta elokuvamaailmaan.
Chico (Harpolle): Right now I'd do anything for money. I'd kill somebody for money. I'd kill you for money. Ha ha ha. Ah, no. You're my friend. I'd kill you for nothing.
Hammer: Believe me, you gotta get up early if you want to get out of bed.
Hammer: I can see it now: you and the moon - wear a necktie so I'll know you.
Hammer: Florida folks, sunshine, sunshine, perpetual sunshine all the year around. Let's get the auction started before we have a tornado.
Kookospähkinöitä (The Cocoanuts, 1929)
Ohjaus: Robert Florey & Joseph Santley
89 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 6.5/10
Koirankeksit (Animal Crackers, 1930)
Yksi omia Marx-suosikkejani. Ehkä kaikista Marxien elokuvien hahmoista suosikkini on juuri Grouchon esittämä (lähes) peloton Afrikan matkaaja kapteeni Spaulding.
Elokuvan perinteikkään löyhässä juonessa kapteeni Jeffrey T. Spaulding saapuu assistenttinsa Jamisonin kanssa Afrikasta ja osallistuu rikkaan rouva Rittenhousen juhliin. Pippaloihin saapuvat myös Chicon ja Harpon esittämät rahanahneet muusikot Ravelli ja Professori, jotka aiheuttavat kaaosta joka puolella. Juhlissa on tarkoitus paljastaa kuuluisa taulu, joka kuitenkin varastetaan kesken kaiken. Lopulta alkuperäisen teoksen väärennöksiä liikkuu talossa muutama kappale ja alkuperäistä havittelee useampikin taho.
Hauskoja kohtauksia riittää niin paljon, että suosikkia on mahdoton valita. Spauldingin luento Afrikan matkoistaan on tietenkin opettavainen kokemus. Ehkä oma suosikkini on kuitenkin Spauldingin "strange interludes." Tutkimusmatkailija juttelee Rittenhousen ja toisen naisen kanssa ja keskeyttää välillä keskustelun pitääkseen oudon monologin suoraan kameralle ("Pardon me while I have a strange interlude."). Olen katsonut leffan varmaan lähes kymmenen kertaa enkä koskaan voi olla nauramatta.
Musiikkikohtaukset ovat myös loistavia, varsinkin Grouchon kappale Hello, I Must Be Going, sekä Hooray for Captain Spaulding. Vaikka sivujuonena on jälleen tuttuun tapaan romanssi, siihen ei takerruta liiaksi. Naisosaa, Arabella Rittenhousea, sivujuoniromanssissa esittää Lillian Roth ja pelastaakin sivujuonen ajautumasta liian siirappiseksi. Arabellassa on mukavasti asennetta, eikä neito jää pelkäksi nätiksi ruudun koristeeksi.
Captain Spaulding: Tell me, what do you think of the traffic problem? What do you think of the marriage problem? What do you think of at night when you go to bed, you beast?
Captain Spaulding: A party. I came here for a party. And what happened? Nothing. Not even ice cream.
Captain Spaulding: One morning I shot an elephant in my pajamas. How he got in my pajamas, I don't know.
Koirankeksit (Animal Crackers, 1930)
Ohjaus: Victor Heerman
93 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 8.3/10
Neljä nolattua neroa (Monkey Business, 1931)
Marxin veljekset tekevät harvinaislaatuista yhteistyöä, kun he kaikki pakoilevat viranomaisia valtamerilaivalla jäätyään kiinni salamatkustajina. Koko porukka yrittää vielä lopussa päästä laivasta samalla, varastetulla, passilla.Salamatkustajien lisäksi paatin kyydissä on gangstereita, eikä kulu aikaakaan kun veljekset huomaavat olevansa valtataistelun eri puolilla. Groucho tosin keskittyy enemmän gangsterin morsmaikun hurmaamiseen. Tässä ja Hevosen sulissa Margaret Dumontia ei nähdä, vaan Grouchon kiinnostuksen kohdetta näyttelee nuori vaaleaverikkö Thelma Todd. Juuri hauskinta koko elokuvassa lieneekin Grouchon hurmausyritykset.
Neljä nolattua neroa ei ollut alkujaan yksi suosikkejani Marxien tuotannosta, mutta se on nostanut asemaansa joka katselukerralla. Ikimuistoisia musiikkinumeroita ei löydy, mutta loistavia gageja senkin edestä.
Groucho: Oh, I know it's a penny here and a penny there, but look at me. I worked myself up from nothing to a state of extreme poverty.
Groucho: Oh, why can't we break away from all this, just you and I, and lodge with my fleas in the hills? I mean... flee to my lodge in the hills.
Groucho: I'm going back in the closet, where men... are empty overcoats.
Neljä nolattua neroa (Monkey Business, 1931)
Ohjaus: Norman Z. McLeod
74 minuuttia
IMDb
Oma arvosana: 8.4/10
Hevosen sulat (Horse Feathers, 1932)
Groucho esittää Huxley Collegen uutta rehtoria professori Quincy Adams Wagstaffia, joka pistää paikkoja uuteen uskoon. Baravelli (Chico) on töissä salakapakassa "jäämiehenä", joka kuskaa viinaa tilaajille. Myös Pinky (Harpo) työskentelee salakapakassa, mutta myös osa-aikaisena rankkurina. Zeppo puolestaan esittää Wagstaffin poikaa Frankia, joka ei koskaan tunnu valmistuvan collegesta, sillä häntä kiinnostaa enemmän college widow'n Connie Baileyn (Thelma Todd) liehittely.
Huxleyn ja Darwinin collegejen välinen suuri jalkapallomatsi lähestyy ja Wagstaff päättää palkata muutaman ammattilaisen koulun riveihin, jotta voitto olisi taattu. Erehdyksessä hän kuitenkin pestaa tehtävään Baravellin ja Pinkyn. Koska kaoottinen kaksikko kuuluu nyt jalkapallojoukkueeseen, he joutuvat myös näön vuoksi käymään koulua. Ja myrskyhän siitä seuraa, kun Chico ja Harpo otetaan koulun listoille.
Hevosen sulat oli ensimmäinen näkemäni Marx-veljesten elokuva. Muistan katselleeni sitä sekavin tuntein ja haavi auki. 18-vuotias elokuvahullu ei millään olisi odottanut niin suorasukaista ja suorastaan anarkista huumoria 30-luvun leffalta. Musiikkinumerot ovat suorastaan loistavia. Jokainen veljeksistä esittää oman versionsa kappaleesta Everyone Says I Love You. Zeppon version on romanttinen, Chicon hauska, Harpon harpulla soitettu ja Grouchon sarkastinen. Lisäksi Grouchon esittämä Whatever It Is, I'm Against It kuuluu omiin suosikkeihini.
Omassa suosikkikohtauksessani Groucho opettaa luokalle biologiaa ja Chico ja Harpo saavat aikaan pienen sodan luokkahuoneessa.
Baravelli: You gotta brother?
Mullen: No
Baravelli: You gotta sister?
Mullen: Yeah.
Baravelli: Well-a, you sister, she's a very sick man, you better come with us.
Wagstaff: Why, I'd horsewhip you if I had a horse!
Wagstaff: Why don't you go home to your wife? I'll tell you what, I'll go home to your wife, and outside of the improvement she'll never know the difference.
Hevosen sulat (Horse Feathers, 1932)
Ohjaus: Norman Z. McLeod
64 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 8.7/10
Neljä naurettavaa naapuria (Duck Soup, 1933)
Kaikista Marx-veljesten elokuvista yksi tunnetuimpia ja omasta mielestäni paras, Neljä naurettavaa naapuria, ei julkaisunsa aikaan ollut mikään jättimenestys, jos nyt ei ihan floppikaan. Se pakotti kuitenkin veljekset vaihtamaan tuotantoyhtiötä ja alamäkihän siitä sitten pian alkoi.Freedonian talous on pahasti retuperällä. Valtio joutuu lainaamaan rahaa äveriäältä Gloria Teasdalelta (Dumont), mutta lainaa vastaan rouva haluaa itse määrätä, kuka valtiota tulee johtamaan. Grouchon esittämästä Rufus T. Fireflystä tulee Freedonian uusi johtaja, armoton diktaattori. Liehitellessään rouva Teasdalea Firefly tulee epähuomiossa aloittaneeksi sodan naapurivaltio Sylvanian kanssa. Chicolini (Chico) ja Pinky (Harpo) toimivat vastapuolen vakoojina, jotka tosin ovat valmiita kääntämään kelkkaansa sopivan tarjouksen tullen.
Elokuva sisältää ehkä Marxin veljesten kuuluisimman gagin, ns. peilikohtauksen. Muutenkin elokuva on hauskojen gagien ilotulitusta ja musiikkinumerot ovat veljesten parhaita. Heti aluksi Firefly sanelee valtion uudet säännöt laulaen ja lopun mahtipontinen Freedonia Is Going to War on veljesten yhteisistä esityksistä paras.
Hauskana historiallisena kuriositeettina voisi mainita sen, että Mussolini suuttui elokuvasta, koska katsoi sen kertovan itsestään ja kielsi filmin Italiassa. Veljekset riemastuivat.
Firefly: Oh, uh, I suppose you would think me a sentimental old fluff, but, uh, would you mind giving me lock of your hair?
Teasdale: A lock of my hair? Wh-why, I had no idea.
Firefly: I'm letting you off easy: I was going to ask for the whole wig.
Firefly: I could dance with you until the cows come home. On second thought, I'd rather dance with the cows till you come home.
Trentino: Have we met each other before, sir?
Firefly: I don't think so. In fact, I'm not sure I'm seeing you now; it must be something I ate.
Firefly: You know, you haven't stopped talking since I came here. You must've been vaccinated with a phonograph needle.
Neljä naurettavaa naapuria (Duck Soup, 1933)
Ohjaus: Leo McCarey
66 minuuttia
IMDb & traileri
Oma arvosana: 9.8/10
Jossain vaiheessa voisi ottaa uusintakatseluun myös sen hieman huonomman Marx-veljesten leffaboksin, joka sisältää seuraavat kuusi elokuvaa. Duck Soupin jälkeen veljekset lähtivät Paramountilta ja löysivät uuden tuotantoyhtiön Metro-Goldwyn-Meyerista. Alamäki alkoi hitaasti mutta varmasti, vaikka veljesten ensimmäinen MGM -elokuva olikin heidän parhaaksi työkseen kehuttu Ilta oopperassa (A Night at the Opera, 1935).
Margaret Dumont nähtiin vielä MGM:lle siirryttäessä muutamaan otteeseen perinteisessä roolissaan, mutta Grouchon toinen love interest Thelma Todd näytteli vain kahdessa veljesten elokuvassa. Nuori näyttelijätär löydettiin kuolleena autostaan oman kotinsa autotallista vuonna 1935. Todd oli kuollessaan vain 29-vuotias, eikä vieläkään tiedetä oliko hänen kuolemansa tapaturma, itsemurha vai murha.
Thelma Todd (1906-1935)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti